13.10.2014

Viikonlopun pikkuostoksia

Hei! Viikonloppu takana ja uusi viikko edessä.
Kävin lauantaina Oulussa käsityömessuilla.
Siellä näkyi vaikka mitä kivaa ja sain uusia ideoita
käsitöihin ja askarteluun.
Paljoa ei tullut messuilta ostettua,
pääasiassa kiertelin ja katselin.

Kävin viikonloppuna myös Haaparannalla
muutamassa kaupassa.
Tässä tulee nyt kuvasarja,
mitä kaikkea pientä ostelin.



Messuilta ostin tämän supersuloisen karkkipurkki -korun.
Linkistä pääset katsomaan muitakin Elvari koruja.
Elvarilta löytyy paljon tosi herkullisia fimo -massasta tehtyjä koruja.
Veikkaisin, että lapset ihastuisi näihin koruihin.


Toki minun piti ostaa myös paperipillejä.
Ne vaan on niin kivoja! :D

Ostin myös hauskoja 
pyykkipoika -magneetteja.



Messut olivat käsityös -ja hyvinvointimessut,
joten siellä oli myös kosmetiikkajuttuja.
Tuo Turveliini -suolasaippua löytyi sieltä.
Saippuat ovat käsintehtyjä ja hyvin hellävaraisia iholle.
Nämä ovat kuulemma hyviä esimerkiksi kuivien jalkapohjien hoitoon.
Tästä linkistä pääset tutustumaan kyseisiin saippuoihin.

Tuon ihanan käsisaippua pumppupullon
löysin Haaparannalta Rustasta.
Näitä oli eri väreissä.
Tuo saippua oli aivan ihanan tuoksuinen!


Tämän hauskan keittiöpyyhkeen
ostin Ica maxista.
Icassa on paljon tosi ihania sisustus -ja keittiöjuttuja.
Sieltä löytää aina jotakin.


Leikkihuoneeseen ostin Rustasta nuo kennopallot.
Suunnittelin ripustaa ne ensin ikkunaan,
mutta ne näytti kivemmalta tuossa.
(Tulipa muuten suttuinen kuva, anteeksi tämä huono laatu!)




Rustasta löytyi myös tämä ihana tulitikkuaski.
Rustassa oli vaikka mitä kivoja tuotteita
tuolla hirvi -kuosilla. Tekstiilejä, tarjottimia,
matkalaukkuja, säilytysrasioita ja paljon muuta.


Ostin myös ihanan lampunvarjostimen,
mutta siitä lisää myöhemmin.

Mukavaa viikkoa!


9.10.2014

Syksyn sisustus ostoksia



Räpsin tänään kuvia sieltä täältä kotia.
En ole esitellyt kaikkia, mitä on tullut
osteltua tässä syksyn aikana.


Tämän kivan talolyhdyn ostin Prismasta.
Se löysi paikkansa kirjapinon päältä.


Lipaston päälle on kertynyt monenlaisia tauluja
vähänniinkuin odottelemaan omaa paikkaansa.
Tuo kasvitaulu on löytö kirppikseltä.

Sitten tuo pieni taulu. Se on se "juliste",
minkä tilasin jokin aika sitten.
Voitte kuvitella ilmeeni, kun postista tipahti tuollainen 
postikortin kokoinen juliste.
Kun tein julistetilausta, olin niin innoissaan,
etten ehtinyt miettimään minkäkokoisen
julisteen tilasinkaan. Tuli sitten tällainen. :D





Tämän ihanuuden ostin Hemtexiltä. 
Olen haaveillut aidosta Kubus -kynttiläjalasta,
mutta tämäkin versio ajaa asian.
Tämä on itseasiassa kivempi, koska tässä
on nuo lasit. Tuonne voi laittaa kaikkea kivaa esille.


Keittiökin on saanut uudet Annon verhot.
Halusin eroon niistä maalaisromanttisista verhoista,
jotka oli ikkunassa olleetkin jo yli kaksi vuotta.
Nämä on mukavan tavalliset ja eleettömät verhot keittiöön.
Mukava oli taas kuvata vastavaloon,
vitivalkoinen ikkuna. :D

Piti muuten keksiä uusi fontti, jolla signeeraan valokuvani.
En tästä koneesta löytänyt enää samaa fonttia.
Aika jännä juttu, koska sama ohjelma kuitenkin tässäkin.



Rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Minä lähden katsastamaan Oulun käsityömessut.






Uusi työpiste

Nyt esittelen meidän uuden työpisteen.
Ennen tietokone oli omassa huoneessaan,
mutta nyt kun sinne tehtiin lastenhuone,
työpiste siirtyi meidän makkariin.



Päätimme samalla uudistaa työpöydän.
Ikeasta ostettiin Lerberg -pukkijalat
ja pöydän kansi saatiin mieheni työpaikalta.
Tykkään älyttömästi tästä uudesta pöydästä.

Ikeasta on myös nuo Ekby valter -hyllyn kannattimet seinällä.
Hyllylle saa hyvin kaikki tärkeät paperit järjestykseen.

Myös tietokone on uusi.
Uusi kone hankittiin lähinnä siksi, että vihasin 
yli kaiken sitä käsittämätöntä johtomäärää,
mitä edellinen kone vaati.
Ne johdot olivat melko vaarallisiakin tuon
pienen rakkaan riiviön kannalta.
Mac on siitä niin kiva,
kun ei ole sitä tietokone laatikkoa,
ei tarvitse erikseen kajareita... yms.
Hiiri ja näppäimistökin langattomia. 
Työpöytäkin näyttää niin siistiltä.
Mä olen onnessaan, huomaatteko!? :D Hahah



 Hyllyllä olevat minimaljakot
löysin viime viikolla kirpputorilta.

Hyllyllä näyttäisi olevan jonkinlainen "puu" -teema.
Nuo kuvat ovat leikattu Lundian kuvastosta.



Huoneen lattia on ihan väärän värinen!
Ehkä se jonain päivänä vaihtuu valkoiseen.
Ainakin minun mielikuvissa näin tapahtuu.
Työtuoli menee myös vaihtoon, kunhan löydän sen oikean.

















3.10.2014

Leikkihuone

Viime viikonloppuna meidän poitsu sai ikioman leikkihuoneen.
Työhuone muuttui lastenhuoneeksi ja työpiste siirtyi meidän makuuhuoneeseen.
Olen tämän viikon sisustellut leikkihuonetta.

Kaiken lisäksi poitsun sänkykin siirtyi leikkihuoneeseen.
Siellä hän on nyt nukkunut vaja viikon ja kaikki on mennyt tosi hyvin.
Ennen huoneen muutosta meillä valvottiin yöt.
Poitsu heräsi tunnin parin välein joka yö ja itksekeli kovin.
Nyt kun hän on nukkunut omassa huoneessa, yöt ovat menneet 
paremmin kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan!
Nyt meillä nukutaan koko yö! 
Itselläkin paljon enemmän virtaa.

Mutta nyt leikkihuoneeseen, tässä kuvia olkaa hyvä!


Tältä siellä näyttää. 
Mitään kalusteita ei hankittu, kaikki oli jo valmiiksi.
Ainoastaan matto on uusi. (Rusta, Haaparanta)
Nojatuoli on ollut meidän makuuhuoneessa ja 
ikean expedit -lokerikko on ollut joskus olohuoneessa ja
sitten sitä on säilytetty kellarissa muutama vuosi.
Nyt se pääsi takaisin käyttöön. Se imee hyvin lelut sisään.
Lisäksi se ei ehkä näytä niin perus ikealaiselta, kun siinä on nuo renkaat.

Ikeasta ostimme nuo tauluhyllyt satukirjoille.
Löysin ikeasta myös tuon hirvi -julisteen.
En tiedä miksi, mutta jokin tuossa julisteessa miellyttää silmää. :D 


Suurin osa satukirjoista on minun lapsuudesta.



Olin joskus nähnyt jossain, kun oli teipattu tällainen vanha patteri.
Pakkohan minun oli tehdä samoin! :)
Tylsästä ja rumasta patterista tuli heti paljon kivempi.




Vanha lipasto sai uuden ilmeen, kun laitoin pilkullista 
lahjapaperia, joka kivasti näkyy läpi.
Lipastoon mahtuivat hyvin kaikki poitsun vaatteet.

Tykkään niin paljon nuista maatuska -eläimistä.
Tuossa ne ovat somasti rivissä lipaston päällä.




Pinnasängyn yläpuolella hyllyllä istuvat äitini tekemät Tilda -unienkelit.
Paperipussista taiteltu kori kätkee sisäänsä poitsun hoitotarvikkeet.


Siinäpä tuli kuvia sitten kunnolla.

Ihanaa viikonloppua!




Timanttihimmeli mehupilleistä



Tänään tuli askartelufiilis ja siitä seurasi tällainen tulos.
Tein joskus viimetalvena himmeleitä, mutta en viitsinyt laittaa niitä esille,
koska olivat pienempiä ja hurjemman värisiä.

Tosi hyvän ohjeen timantin muotoiseen himmeliin löysin
Tein timantit vain moninkerroin suurempina.
Suurimmassa timantissa pisimmät pillit on teipattu yhteen 
kolmesta tavallisesta pillistä.
Eipä niitä teippauskohtia juurikaan huomaa.

Näiden teko on niin ihanan yksinkertaista.
Mukava vain näpertää ja unohtaa kaikki muu.
Askartelu on minun tapani "rentoutua" :)
Toki himmeleitä on monimutkaisiakin versioita,
tämä oli helppo malli.

Nämä mustat tai oikeammin tummanharmaat pillit
olen ostanut Clas ohlsonilta. Samassa paketissa tulee
lisäksi vaaleanpunaisia ja mintunvihreitä pillejä.


Sinne se pääsi olohuoneeseen roikkumaan.
Tykkään himmelistä, koska siitä tuli niin yksinkertainen ja iso kooltaan.
Aioin myöhemmin kokeilla haastavampienkin himmeleiden tekoa.
Äidilläni on se Himmeli -kirjakin.

Huomatkaa alemmassa kuvassa tuo pahviputki 
lipaston ovien edessä. Pakko oli jotakin keksiä,
kun pikku-ukko hoksasi miten ovet aukaistaan.
Ei muuten haittaisi, mutta melkoisen summan edestä 
Partylite -somisteita tuossa lipastossa. :D 


Kokeilkaapa muutkin tehdä himmeleitä!
Jos ei muuten innosta, niin vaikka nyt joulukoristeeksi,
kun joulukin on ihan kohta. Kääk!













2.10.2014

Pop up kemu -tilaus

Tilasin toissapäivänä leikkihuoneeseen koristeita
aivan ihanasta Pop up kemu -juhlakaupasta.
Siellä oli vaikka mitä ihanaa monenlaisiin juhliin.

Minä tilasin leikkihuoneeseen viirin ja kennopallon.
Tilaus tuli ylläri nopeasti.

Tilaamani viiri täytyi itse askarrella valmiiksi,
eli posti toi vain printit, joista leikkasin viiriliput.




Tuon mustan narun ostin tänään kirppikseltä eurolla.

En esittele teille vielä leikkihuonetta, 
koska se ei ole vielä ihan valmis.
Viiri tuli huoneen ikkunaan, samoin kennopallo.
Ikkunaa vasten tosi surkea valokuvata, joten pahoittelen kuvanlaatua. 



Antaa vähän piristystä ikkunaan. Tykkään! :)








1.10.2014

DIY silkkipaperitaulu

Heippahei!
Olen touhunnut kotona niin paljon, ettei ole ehtinyt paljoa blogia päivitellä.
Eilen askartelin meidän makuuhuoneeseen taulun silkkipaperistä.
Taulusta tuli ihan hauska. Vähän väriä mustavalkoisuuden keskelle.

Huone on taas tosi mustavalkoinen, kun vein kaikki 
lastenjutut ja keltaiset tyynynpäälliset pois.
Olemme viikonloppuna tehneet työhuoneesta
lastenhuoneen ja työpiste siirtyi meidän makkariin.
Niistä lisää myöhemmin, kunhan tulee valmista.

Tässä taulu!



Todella hankala kuvauspaikka tuo makuuhuone.
Musta seinä, mustia tyynyjä, kirkas luonnonvalo, joka heijastaa hassusti.
Haaveilen kameraan uudesta putkesta.
Mitään en niistä oikein ymmärrä, mutta tiedän, 
että vaikuttavat kuvanlaatuun, ehkä? :D

Löysin vaatehuoneesta tuon violetin tyynynpäällisen.
Minulla on niitä kaksi. Joskus ne ostin, mutta ikinä ne eivät ole olleet esillä.
Nyt tyynynpäällinen sopii taulun kanssa yhteen.