27.5.2014

Vanhoja kuvia

Katselin tässä vanhoja kuvia ja huomasin sisustustyylini muuttuneen jonkinverran parin 
vuoden takaisesta.Rakastin ennen kaikkea maalaisromanttista ja ennenkaikkea kynttilöitä. 
Kynttilöitä joka paikassa, ihan älytöntä! Tykkään vieläkin kynttilöistä, mutta joku raja sentään. 
Minulla on myös ollut aina tosi vahva tehosteväri sisustuksessa.

Muutin kotoa 19 -vuotiaana omaan kämppään. 32 neliöiseen yksiöön. 
Kämppä oli jotenkin tosi sulonen. Harmikseni sieltä ei ole juurikaan kuvia. 
Yksiössäni elin prinsessaelämää, valkoisen, pinkin ja limenvihreän keskellä.

Yksiöni ruokapöytä. Pinkkiäpinkkiä..
Kun muutettiin yhteiseen kotiin, siis tähän nykyiseen, 
tyylini oli melko maalaisromanttinen. 
Ja hyvin violettimainen! Joka paikka täynnä violettia!








On hauska huomata, kun sisustusmaku muuttuu, 
eikä itse edes muista mitä kaikkea sitä on ollutkaan, 
kunnes katsoo vanhempia kuvia.





26.5.2014

Ihana ilta

Lauantai-iltana taivas oli mahtavan näköinen!
Oranssia, punaista, keltaista, violettiä. 
Kuvasin taivasta takapihan ikkunasta.


Etupiha oli violetin väreissä ja puut näyttivät oransseilta.
Taivaalla oli ihana sateenkaari, joka oli väriltään pinkki.
En kyllä useinkaan ole nähnyt näin mahtavan näköistä iltaa! Vau!




Hankintoja

Pidin ennen joulua Partylite -kutsut, josta sitten sain lahjakortin.
Olin unohtanut lahjakortin kokonaan, kunnes Partylite -konsulttini soitti 
ja sanoi, että lahjakortti menee kohta vanhaksi.
Siispä minun piti tilata jotakin. 

Kuvastossa oli uutuuksia, joita en ollut ennen nähnyt.
Tilasin kaksi Kuulas -somistesettiä.
Nämä ovat kivan yksinkertaiset. Niitä voi pinota päällekkäin tai 
käyttää kutakin erikseen tuikkusomisteena.

Tilasin myös mintunvihreitä tuikkivia. Tuoksu oli uusi, Tropiikin laguuni.
Tuoksu on aivan ihana! Niinku joku karkki.. nam!




Keittiö sai viimeviikolla uuden hyllyn seinälle.
Ikean EKBY GÄLLÖ.
Hylly on ihanan iso! Hyllyn sisältö on vielä vähän hakusessa.
Haluaisin kaikki lasiesineet sieltä pois ja 
tilalle jotakin muuta, mutta mitä?




Löysin Anttilasta aivan ihanan annon korin.
Keksin heti mihin se sopisi, nimittäin kukkaruukuksi.
Palmuvehkalla oli liian pieni ruukku, joten nyt silläkin enemmän tilaa kasvaa.




Sellasta tällä kertaa. Nyt pitäisi käydä parvekkeen kimppuun.
Se on suursiivouksen tarpeessa!



Juhlatunnelmia

Olimme viikonloppuna ihanissa valmistujaisjuhlissa.
Juhlat pidettiin vanhassa ladossa/tallissa.
Juhlapaikasta oli tehty kyllä upeannäköinen! 
Harmikseni unohdin kameran kotiin, joten 
kännykän kuvat ovat melko surkeita.
Tässä muutamia kuvia.









Kiitokset ihanista juhlista! :)

22.5.2014

Nappulat

Arpaonni osui kerrankin kohdalleni. Voitin jokin aika sitten siimeksessä -blogin arvonnasta
iittalan mustan nappulan. Ilokseni äitienpäivänä sain toisenkin nappulan kaveriksi ensimmäiselle. 
Olen etsiskellyt puista pyöreää tarjotinta, johon haluaisin nappulat laittaa esille.
Tietenkään en ole sellaista mistään löytänyt, joten keksin jotakin muuta... nimittäin lasinaluset!



Minulle saa kertoa, jos jostain joku bongaa puisen pyöreän tarjottimen! 

terkuin

Työ/vierashuone



Tässä on meidän työ/vierashuone. Huone on pitkään ollut "romuvarastona". Olen nakkonut sinne kaikki, mitä ei muualle mahdu. Viimeviikolla löysimme roskalavalta nuo pöydän pukkijalat ja siitä sain innostuksen laittaa huonetta taas mukavamman näköiseksi. Pukkijalat ovat kuluneet, muttei se minua haittaa. Huoneeseen tuli heti ilmavuutta ja tilantuntua, kun pöytä keventyi. Pukkijalkojen tilalla oli laatikostot. 

Nyt ongelmana on nuo miljoonat sähköjohdot, jotka näkyvät ikävästi pöydän takaa. Niille täytyy keksiä jotakin. Toinen asia, mikä on ärsyttänyt, on kaikenmaailman härvelit, mitä pöydällä on ollut. Esim. nettimodeemi, kajareita ja muita. Näppärä mieheni teki niitä varten tuollaisem boxin, mihin sai kaikki "piiloon", mutta kuitenkin kädenulottuville. 


Tykkään älyttömästi tuosta ikean värikkäästä pahvilaatikosta. Löysin sen vieläpä alennuksesta, 
Tuo hiukan väriä tähän mustavalkoisuuteen. 
Pöydän yläpuolelle laitettiin hylly, jonne voidaan säilöä kaikki sellaiset tärkeät paperit, jotka 
ovat yleensä hukassa, kun ei ole ollut kunnollista säilytyspaikkaa. 


Nämä minihengarit ostin Tokmannilta. Ovat oikeasti pyyheripustimia, mutta keksin niille muuta käyttöä.
Voin pitää vaihtuvaa taidenäyttelyä, helppo vaihtaa uusi kuva tai kortti nuihin klipsuihin. 
Nämä kuvat tein vesiväreillä, jotta sain jotakin klipsuihin esille. 




Mieheni on tehnyt kuvissa näkyvät puusohvan ja rahin koulussa. Sohva toimittaa hyvin vierassängyn virkaa.
Sohvan alla on myös loistavaa säilytystilaa, mitä ei ole koskaan liikaa. 

Vaatehuoneeseen oven peili on kyllä todella likainen! hyi olkoon! :)








20.5.2014

mintunvihreää


Heippahei pitkästä aikaa! Jokainen päivä on niin tohinaa täynnä, ettei ehdi koneelle istua lainkaan. 

Olkkarimme on saanut uutta väriä, mintunvihreää. Tykkään älyttömästi! 
Vielä väriä on liian vähän, pari sohvatyynyä ja kynttilä. 
Täytyy keksiä jotakin muutakin. 
Löysin Ellokselta tällaisen tyynyn, jonka kyllä haluaisin meidän sohvalle.

kuva: www.ellos.fi





Mukavaa tiistaita kaikille!


12.5.2014

Äitienpäivä

Heipparallaa!
Eilen vietettiin äitienpäivää ja olihan meillä mukava päivä. 
Koko päivä vierähti mummolassa.
Eilen juhlimme myös isäni synttäreitä, jotka ovat aina äitienpäivän tienoilla.

Aamu alkoi ihanasti. Sain herkkuaamiaisen sänkyyn ja palvelu pelas muutenkin 
hyvin koko päivän. Mikäs sen mukavampaa!





Hieman erilainen kukkakimppu, vaahtokarkkeja.





Kuvassa näkyy pikkuveljeni leikkimökki. 
Olen hänelle hiukan kateellinen, kun minulla ei ollut pikkusena tämmöstä ihanaa omaa mökkiä. ;)
Mutta meillä oli oikein mukava päivä ja ilmakin suosi. Aurinko paistoi koko päivän.

Sitten vain odotellaan isäinpäivää, onhan se jo kohta, marraskuussa.