Huomenna on jouluaatto.
Taas on aika mennyt niin äkkiä, olisipa lapsenakin
joulukuu vilahtanut yhtä nopeasti aattoon :)
Ihana seurata meidän pikkutonttua, joka niin innoissaan odottaa pukkia.
Kohta pakkaamme tavarat ja muutamme mummolaan jouluksi.
Tässä muutama kuva meidän joulukodista.
Emme vietä joulua kotona, mutta kuusi minun pitää silti saada.
Tekokuusen ostimme pari vuotta sitten. On meillä oikeakin kuusi
ollut kahtena jouluna, mutta silloin talo ei ole ollut tyhjillään.
Tänä vuonna kuusessa on valkoisia koristeita.
En ollut suunnitellut koristelua mitenkään, mutta valkoiset
koristeet laitettuani kuusi ei enää mielestäni kaivannut muuta.
Meidän pojan mielestä kuusi on "vautsi, hieno!" Eli hän ei vielä
osannut kaivata siihen lisää väriä, katsotaan ensi vuonna.
Ikkunassa on kuparinväriset metallitähdet,
jotka ostin Anttilan konkurssimyynnistä halvalla.
Tähdet ovat ihan kivat, mutten ole varma tulevatko
ne ikkunaan enää ensi jouluna.
Ne on jotenkin niin "näkymättömät"
Sain vihdoin myös kattoon roikkumaan jo
kauan sitten hankkimani kynttiläkruunun,
joka on mun mielestä ihana!
Poitsun kanssa askarreltiin lumiukot ja hän on ne itse
asetellut tarkasti olohuoneen pöydälle.
Näiden kuvien myötä toivotan teille lukijoille
Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa!
- Magdaleena