29.3.2015

pääsiäistä





Siinä on mun pieni pääsiäisnoita.
Pikkunoita virpoi äitille muiden noitien tuomilla vitsoilla.
Pikkunoitia on oven takana riittänyt tänään ruuhkaksi asti.






Meillä on pääsiäiskoristeet tänä vuonna
melko maltilliset. Laitoin ikean
minikasvihuoneeseen ohraruohot,
hemtexin pääsiäismunat sekä 
äidin tekemän pääsiäis -ankan.








Sain ystävältäni ihanan tulppaanikimpun.
Keksin laittaa sen maljakon kera
tuollaiseen ikean kynttilälyhtyyn.
Näyttää aika kivalta.








Mukavaa pääsiäisen aikaa!

Magdaleena

27.3.2015

Timanttihimmelin ohje





Vihdoinkin sain tehtyä teille lukijoille
kaipaamanne timanttihimmelin ohjeen.

Tein pienen kuvasarjan, miten tehdään 
timantin muotoinen himmelin osa.
Tällä ohjeella voit tehdä erimuotoisia ja kokoisia
timantteja ja koota niistä haluamasi näköisen himmelin.






Toivottavasti ohjeesta ymmärtää jotakin.
Kysykää rohkeasti, jos on jotakin epäselvyyttä.

Teen aina itse timantin muotoiset himmelin osat
käyttäen tätä tekniikkaa. Netissä on paljon ohjeita,
mutta mielestäni tämä on kaikkein yksinkertaisin.




Teen melkein aina himmeliin rungoksi 
ison kuutiomaisen osion, josta sitten roikkuu 
pienemmät osiot. Ohje kuutioon, eli perushimmeliin
löytyy aiemmasta postauksestani,
klikkaa vain tästä!


Voit käyttää mielikuvitusta vapaasti siinä,
minkälaisia ja minkä muotoisia osioita
yhdistät himmelissäsi.
Tähän himmeliin yhdistelin erilaisia
timantteja ja kuutioita.


KUVAN HIMMELIN MITTOJA

ISOIMMAT TIMANTIT (4kpl)
6kpl 13cm pillejä (timantin alaosa)
6kpl 10cm pillejä (timantin yläosa)
6kpl 8cm pillejä (timantin keskiosa)


KESKIOSAN SISÄLLÄ OLEVA TIMANTTI 
6kpl 13cm pillejä (timantin alaosa)
6kpl 8cm pillejä (timantin yläosa)
6kpl 6cm pillejä (timantin keskiosa)


PIENIMMÄT TIMANTIT (5kpl)
4kpl 7cm pillejä (timantin alaosa)
8kpl 5cm pillejä (timantin yläosan ja keskiosan pillit samanmittaiset)


KUUTIOT
ISOIN KUUTIO 12kpl 20cm pillejä
KESKIKOKOINEN KUUTIO 12kpl 13cm pillejä
PIENIMMÄT KUUTIO 12kpl 9cm pillejä


Itselläni on tapana tehdä kaikki osiot valmiiksi ja lopuksi 
kasaan himmelin valmiiksi.
Kun himmeliä kasaa, kannattaa huomioida,
ettei solmi liian kireälle roikkuvia osioita yhteen,
muuten ne eivät laskeudu nätisti, vaan sojottavat hassusti.





Tämä himmeli on menossa ystävälleni
myöhästyneeksi tupaantuliaislahjaksi. 
Laitoin sen hetkeksi koristamaan 
meidänkin olohuonetta.


Sitten yksi paljon kysytty juttu,
eli mustia ohuita pillejä voi tilata paapon
verkkokaupasta, eli täältä!
Jos sinulla on y-tunnukset, voit tilata
pillejä Labettolta. 

Mukavia himmelihetkiä! :)

Magdaleena




23.3.2015

Ihana lahja






Eikö ole ihana jakkara?!
Sain tämän syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltani.
Jakkara on ellokselta Ture -jakkara.
Kyllä taitaa äiti tietää mistä tyttö tykkää.

Täytän vasta huomenna vuosia,
enkä ollut ajatellut juhlia niitä mitenkään.
Äiti ja isä kuitenkin halusivat synttäreille,
joten pidimme pienet kakkukahvit.





Pyöräytin sitten eilen perus täytekakun.
Tämä on äidin täytekakun perustäyte:

mansikoita
banaania
vaniljamoussea
ananasta

Näillä täytteillä tulee ihanan raikas täytekakku.
Päälle vain kermavaahdot ja vähän koristeita.











Tää tuoli, tykkään älyttömästi!
Sille löytyi heti oma paikkakin
peilipöydän äärestä.
Ruma lehtikori sai kyytiä pöydän alta.







-Magdaleena

21.3.2015

Eteisen uusi matto




Meidän eteisessä on uusi matto.
Olen tästä matosta niin onnellinen,
sillä eteinen on tarvinnut uuden maton jo ainakin pari vuotta.
Entiset pikkumatot olivat todella epäkäytännölliset eteiseen.





Ostin maton Haaprarannalta Rustasta.
Rusta on ihan paras sekatavaratalo.
Ihania sisustustavaroita, erilaisia kuin muualla.
Lisäksi hinnat ovat kohdallaan.

Tämä on polypropeeni -matto.
Kokoa on 195x133cm, eli matto
peittää suurimman osan eteisen lattiasta,
mikä oli tarkoituskin. Maton hinta oli 299kr.
Ei monessa paikassa ole tuon hintaisia mattoja.

Vaikka matto on vaalea väriltään, 
siitä on helppo vaikka luutulla 
pyyhkiä kurajäljet pois.




Tämä lipasto on mummilta saatu.
Lipasto jäi hänelle tarpeettomaksi,
joten nyt se on meidän eteisessä.
Olen ajatellut ehkä tuunata lipastoa jotenkin,
mutta se on vielä mietinnässä.








Eteisessä on myös ihana tuolivanhus.
Sain sen pari vuotta sitten
syntymäpäivälahjaksi mieheltäni.
Tuoli on kaunis ja ihanan kulunut,
mutta siinä on maailman huonoin istua!
Siksi se eteisessä onkin, siellä harvemmin istuskellaan.






Minä niin nautin niistä hetkistä,
kun meidän poika nukkuu päiväunia.
Minulla on silloin tapana siivota kaikki lelut ja tavarat
paikoilleen ja nauttia siisteydestä sen pienen hetken.
Kun poika taas herää, hän levittää
kaikki lelut ympäri taloa ja eteisessäkin
hän tyhjentää kaikki laatikot ja kaapit.
Ehkä tämäkin vaihe menee joskus ohitse... :D 


-Magdaleena







19.3.2015

Levin tuliainen

Kävimme oman perheen kesken
muutaman yön reissun Levillä.
Olimme vuokranneet mökin,
jossa oli mukava rentoutua.
Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta
joka päivä, eli ulkoilukelit olivat kohdillaan!



Kiertelimme Levin keskustan pikkukauppoja
ja eksyimme turistipuotiin. Sellaiseen,
missä myydään kaikkea lappiaiheista krääsää.
Samoja kauppoja löytyy täältä Rovaniemeltäkin
joka nurkalta, mutta eipä niissä tule käytyä.

Turistikaupasta ostettiin poronsarvi,
täytyihän sitä jotakin tuliaisia olla kotiin.
Nättiä sarvea olen etsiskellytkin,
mutta ei ole vastaan tullut.
Nyt sellainen löytyy meiltäkin,
ollaanhan sitä kuitenkin lapista. :D




Ehkä sarvi on vähän enemmän talvijuttu,
mutta antaa sen olla esillä vielä vähän aikaa.
Ensi talvena sitten keksin sille
jonkin tosi kiva paikan meidän huushollista.









Keväisin terveisin
Magdaleena

15.3.2015

Sunnuntai




Sunnuntaifiiliksiä.
Aurinko paistaa
ja ruokapöydällä on
eiliset lähikaupan kukat,
vaaleanpunainen tulilatva.









-Magdaleena

13.3.2015

Betonijuttuja





Olen nyt pari kertaa kokeillut 
betonin valamista ja kummallakin
kerralla on puolet tuotoksista
menneet pilalle. Ehkä kolmannella
kerralla osaan paremmin!

Ensimmäisellä kerralla tein liian
paksua betoniseosta ja tuotoksista
tuli liian karheita minun makuuni.
Tällä kertaa tein liian löysää seosta
ja sekin oli huono juttu, koska
ylimääräinen vesi nousi pinnalle ja jätti
betonin pinnan rumaksi.

Toinen ongelma on ollut
löytää hyviä muotteja.
Enkä muistanut kummallakaan
kerralla voidella muotteja,
joten valmiin betoniesineen
irroittaminen oli työlästä
ja joidenkin kohdalla mahdotonta.

Hyvin tyypillistä minulle, hätiköin,
enkä jaksa perehtyä asiaan kunnolla,
ennenkuin olen jo tekemässä täyttä päätä. :D




Tässä viimeisimmät tuotokset.
Kynttilänjalat, tuikkukuppi ja talo.
Vetisen betonin vuoksi kauniit messingin
väriset kynttiläkupit irrottivat itsestään väriä
ja ne muuttuivat osin mustaksi ja ruskeaksi.

Tuollaisia kynttilänpidikkeitä saa ostettua
ainakin askarteluliikkeistä.

Kynttilänpidikkeet oli pakko maalata
värjääntymisen vuoksi.







Maalasin betonityöt akryylimaaleilla. 
Ostin Clas ohlsonilta akryylimaali -setin,
eikä maksanut kuin kympin.
Käteviä maaleja kaikenmoisiin askartelujuttuihin.




Tässä betoninen tuokkukuppi
ensimmäisestä betoniaskartelusta.
Tykkään älyttömästi tästä muodosta.
Tein muotin itse käyttäen valokuvapaperia.
Se oli hyvä, sillä se pysyi muodossaan, eikä
päästänyt kosteutta läpi.






-Magdaleena