27.3.2017

Maaliskuun kuulumisia



Ajattelin taas kirjoitella blogiin pitkästä aikaa.
Tai oikeastaan harvemmin tänne sen suurempia kirjoittelen,
kuvat puhukoon puolestaan.




Tässä pari kuvaa viimeviikolta. Ihana valo <3
Minä täytin viimeviikolla vuosia ja sain 
kauniita kukkia sekä mieheltäni, että veljiltäni.
Yhdistin kaikki kukat yhdeksi kimpuksi ja siitä tulikin aika nätti.






Kuvien ihana iso valkoinen maljakko oli huippulöytö Hemtexiltä.
Olen niin harmissani, kun täältä Rovaniemeltä loppui
Hemtexin liike kokonaan. Ensin meni Anttila ja nyt tämä.
Kohta täytyy oikeasti tilata kaikki kiva kotiin netistä.




Vaikka valoa on kokoajan enemmän, on meidän olohuoneen
ikkuna kaivannut valoa, kun joulun jälkeen en laittanutkaan
enää valosarjaa ikkunaan. Nyt vasta sain aikaiseksi hankkia
ikkunalle valoa. Ihan sattumalta sattui Clasulta silmään tämä lamppu.
Takana oleva vaaleanpunainen verho on alennuslöytö Hemtexiltä.




Synttäreideni kunniaksi tein herkullisen Rocky road -juustokakun.
Suosittelen, erittäin hyvää! Ohje löytyy makijaa mahantäydeltä -blogista.




Elämässä on tapahtunut myös sen verran, että minä jään 
Huhtikuun alusta äitiyslomalle, sen varmaan suurin osa 
jo tiesikin instagramin kautta. Ai että odotan lomaa! :)

Aurinkoisin terveisin
Magdaleena






24.2.2017

Lapsen taidetta




Meidän kolmevuotias poika rakastaa maalaamista.
Yleensä annan hänen maalata vesiväreillä
ja lyhyessä ajassa taidetta syntyykin monta paperillista.
Joskus on kiva tehdä jotain sellaistakin, joka jää esille.
Olen jokin aika sitten ostanut muutaman taulun pohjan
ja tänään poika pääsi maalaamaan akryyliväreillä ihan oikean taulun huoneeseensa.

Taulusta tuli oikein hieno! Sen verran vaikutin taulun ulkonäköön,
että valitsin värit valmiiksi. Muutoin maalari on itse tehnyt kaiken.
Ostin joskus erilaisia miniteloja, tuputtimia ja muita, joilla saa
helposti aikaan monenlaista maalausjälkeä.




Pojan huone on muutenkin jäänyt viimeaikoina
valokuvien ulkopuolelle. Tässä nyt yksi kuva huoneesta.

Nuita ihania Lego -säilytyslaatikoita on tullut muutama lisää.
Ne on jotenki tosi kivoja! Poikakin tykkää kiikkua niiden päälle.

Harmaa Lixhult -pikkukaappi on melko tuore ostos Ikealta.
Siellä säilytetään pikkuautoja. Ajatuksena kaapin ostoon oli,
että sitä on helppo tarvittaessa jatkaa ja ostaa lisäosia.
Allaoleva kuva Ikean sivuilta.






Uusi taulu on pikkumaalarin ylpeydenaihe.
Taulun viereen pääsi hieno "tilotaulus"

- Magdaleena










23.2.2017

Viherkasvilöytö Lidlistä






Viimeviikolla löysin Lidlistä älyttömän nätin kasvin, Ficuksen.
Oikeastaan näin facebookista, kun joku oli samanlaisen ostanut
ja riensin heti katsomaan meidän Lidlistä. Otin kaupan viimeisen kasvin,
toiseksi viimeinen oli jonkun muun ostoskärryssä. Ehdin siis paikalle juuri sopivasti.

Haluaisin kukalle jonkun ihanan betonisen ruukun,
mutta nyt saa kelvata toistaiseksi tämä kori.
Iso viherkasvi tuo mukavasti eloa tuohon nurkkaan.








Viherkasveilla saa tuotua kotiin helposti kivaa ja rentoa tunnelmaa.
Rentoa viikkoa teille lukijat! <3

- Magdaleena









17.2.2017

Ruusuja



Sain nämä nätit ruusut mieheltäni ystävänpäivänä.
Minulta tuo päivä meni niin huti, etten ehtinyt ketään
ystävää erityisesti muistaa. Ehkä ensi vuonna..
Tänäkin vuonna minulla oli suuret suunnitelmat 
muistaa ystäviä, mutta suunnitelmiksi jäi! :D




Tahdon näillä ruusukuvilla myös kiittää teitä lukijoita <3
Teitä on suuri joukko, jotka käytte blogiani lukemassa.
Teidän vuoksi jaksan jatkaa ja kirjoitella tänne.
Harvoin nykyään kukaan kommentoi, mutta ehkä se on tätä päivää.
En itsekään juuri kommentoi toisten blogeihin, vaikka niitä ahkerasti luen.
Kävijälaskurista kuitenkin näen, että teitä lukijoita on suuri joukko.
Kiitos teille siitä ja pysykäähän jatkossakin mukana :)

Minut löytää myös instagramista nimellä magdankotona,
sinne tulee julkaistua kuvia useammin. Sinne myös ilmoitan
aina uusista blogipostauksista.



- Magdaleena















11.2.2017

Uusi sohvapöytä





Kuten olen kirjoitellutkin, olen jo kauan haikaillut
uuden sohvapöydän perään, mutta sopivaa ei ole tullut vastaan.
Tai onhan niitä ihania, mutta hintalapussa on aina lukenut tyyliin tonni!




Tämä tuli vastaan facebookin kirppiksellä viidellätoista eurolla, ei paha.
Pöytä on juuri sitä mitä olin ajatellutkin.
Suorakulmainen, vanha, puinen..
Yksi juttu tässä kuitenkin on, pöytä on mieleeni liian korkea,
mutta mies lupasi lyhentää jalkoja hiukan.






Taas sen voi todeta, että kirppikset on kivoja!

- Magdaleena







4.2.2017

Vaaleanpunaista





Helmikuu on vaihtunut. Äkkiä menee aika!
Sisustukseen on ihan huomaamatta tullut
lisää vaaleanpunaista. Se on väri, joka viehättää joka vuosi
uudelleen ja uudelleen. Välillä sen kaverina on jokin muukin väri,
mutta vaaleanpunaista löytyy aina.






Hain eilen kukkakaupasta muutaman piristeen kotiin,
pari neilikkaa ja vähän harsokukkaa.






Oikein mukavaa viikonloppua!

- Magdaleena





31.1.2017

Ostosreissu Konttiin





Pyörähdin eilen Kontissa pikavisiitin.
Katselin siinä seinäryijyjä ja mattoja, kun tämä
pieni seinävaate pisti silmään väriensä puolesta.
En tiennyt oliko se ruma vai hieno, mutta jokin siinä minua viehätti.
1,50€ oli hintaa tällä ilmestyksellä.

Tykkään seinävaatteen värimaailmasta.
Tykkään kaktuksista.
Tykkään kelim -kuvioinnista.
Eli tykkään joo, mutta joku tässä on vähän hassuakin.
No, siinä se jokatapauksessa nyt on!






Toinen ostokseni oli tämä rottinkituoli.
Aika kauan olen etsinyt tällaista tuolia,
mutta kivan mallista tai sopivan hintaista ei ole tullut eteen ennen tätä.
Hintaa oli 12€, ei paha.


Tuoli on pakko maalata, koska pinta on niin kärsineen näköinen,
muuten tuoli on ihan ehjä. Myös jokin pehmuste on siihen on keksittävä.
Suunnittelin maalata tuolin (yllätysyllätys) mustaksi.
Tykkään älyttömästi tuolin muotokielestä. Sopivan yksinkertainen.




Kontissa oli lisäksi hyvä palvelu, tuolikin kannettiin autoon valmiiksi.
Joskus on kiva tehdä edullisia kivoja löytöjä kotiin.
Liian harvoin ehdin shoppailemaan kirppiksille.


Mutta hei, oletteko huomanneet, olen reipastunut bloggaamisessa!
Jotenkin into ja inspiraatio ovat taas palanneet.
Onkohan se tämä kevät joka sen tekee?

- Magdaleena