Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit

15.4.2016

Amppeli



Huomasin, että aika viherpainotteista
ollut blogimatsku viimeaikoina.
Vihreällä teemalla jatketaan edelleen.
Täällä lapissa ei luonto ole vielä niin kesäinen kuin etelässä,
joten pitää täyttää koti kaikella vihreällä ja kesäisemmällä.

Eilen innostuin tekemään tällaisen amppeliviritelmän.
Näin granitin mainoksen lehdessä, josta sain idean tähän.




Tein amppelin juuttinarusta, jota olen jemmannut
kaapissa jo pidemmän aikaa. Kukkaruukutkin 
löytyivät kaapista valmiiksi. 




Kukkaviritys päätyi lopulta eri kokeilujen jälkeen
keittiöön. Otin keittiön ikkunasta verhonkin pois,
jotta valoa pääsee enemmän sisälle.




Meillä on tämä viikko sairastettu vesirokkoa,
tai poika on sairastanut. Se alkaa onneksi pikkuhiljaa
olla ohi, mutta melkoisesti on pojalla vielä pilkkuja joka paikassa.
Pari aika tuskallista yötä saimme kuitenkin viettää,
kun iho kutisi niin paljon, eikä poitsu saanut siksi nukuttua.
Apteekin vesirokkovoiteetkaan eivät pelastaneet yöunia.
Hyvä puoli tässä on se, että se on nyt ohi, eikä se tule uudelleen! :)

Mukavaa viikonloppua! <3

-Magdaleena








26.2.2016

diy paperisäkki



Innostuin tekemään kivan paperisäkin.
Minulla sattui olemaan ihanaa bikbokista jouluna ostettua
jämäkkää lahjapaperia, josta syntyi kestävä säkki.





Tein säkin näin: käytin muottina isoa pahvilaatikkoa, 
jonka ympärille käärin paperin, niinkuin lahjaa paketoidessa.
Liimasin erikeepperillä saumat kiinni.
Säkin pohja on taiteltu samalla tavalla kuin lahjapaketti
ja senkin liimasin hyvin, luulisi olevan kestävä.
Lopuksi tein taitokset pussiin ja käärin säkin suun kaksinkerroin.

Tosi sekava ohjeistus, mutta googlettakaa jos innostuitte
säkin tekemisestä. Joku on varmasti tehnyt hyvänkin ohjeen! :D




Tein samalla tekniikalla myös pienen paperipussin.
Tämäkin paperi on bikbokista ostettu.




Aika kivat niistä tuli. Varsinkin kuoseista tykkään tosi paljon.
Täytyy ensi joulunakin shoppailla bikbokista kivoja lahjapapereita. ;)



20.12.2015

Joulukuusi



Me laitoimme eilen joulukuusen olohuoneeseen.
Tuli heti niin jouluisen näköistä.
Oikean kuusen sijaan meillä on muovikuusi,
koska emme vietä koko joulua kotona.
Oikea kuusi olisi kyllä niin paljon kauniimpi,
mutta kyllä tämäkin joulutunnelmaa tuo.


Kuusen latvassa on minun tekemä
himmeli tähti. Tähtiin löytyy muutamia ohjeita.
Itse löysin googlettamalla hyvän ohjeen.
Muutin vain omaan tähteeni pillien mittoja,
jotta sain pienemmän tähden.
Aika kiva siitä kyllä tuli.








Olen pikkuhiljaa ostellut kaikenlaisia
kuusenkoristeita, vaikkei täksi jouluksi
pitänyt ostaa yhtään uutta kuusenkoristetta..


Uusia juttuja ovat annon kauniit joulupallot
ja hemtexin paperiset koristeet.
Ruotsista ostin pienet vanerikuuset
sekä valkoiset pallot.




En ole perinteisen hopeanauhan ystävä,
joten askartelin paperista oman pallonauhan kuuseen.






-Magdaleena

13.11.2015

Lampun uusi ilme



En tiedä muistaako kukaan tätä
pöytävalaisinta vanhoista blogipostauksista.
Jokatapauksessa, se on vuosi sitten tekemäni kirppislöytö.
Ostaessani se oli messingin värinen ja johto oli ruskea.

Lampun jalka oli nätti messinkisenäkin,
mutten löytänyt sille kotoamme paikkaa sen värisenä.




Nyt lampunjalka on maalattu mustaksi
ja johdon ympärille olen kieputtanut
mustaa lankaa, joten sekin on nyt musta.
Siinä kieputtamisessa olikin muuten kova työ,
mutta lopputulos oli palkitseva.




Uudistunut lamppu sopii nyt meille tyyliltään
ja pääsi peilipöydälle koristamaan kotia.


Punaisessa maljakossa olevat
katajanoksat ovat säilyneet hyvinä
jo kohta kolme viikkoa.




Musta tuoli on saanut talvi -ilmeen,
kun laitoin siihen pienen valkoisen taljan.




- Magdaleena




Amppeli ikkunalla



Nyt on ikkunassa kauan haaveilemani
amppeli kuparisella kukkaruukulla.
Oli melko vaikeaa metsästää 
kuparin värinen kukkaruukku,
mutta sellaisen löysin Haaparannalta ica maxista.
Toinen vaikea juttu oli muistaa
ostaa mustaa jykevää narua
kauppareissulla, kun sen nimittäin
unohdin melko monta kertaa.

Tein amppelista tosi yksinkertaisen 
version Pinterestistä löytämälläni ohjeella.




Täällä on tällä viikolla satanut lunta!
Ulkona on niin kaunista <3
Lunta on tullut noin 15-20cm.


Ruokapöydällä palaa joka ilta kynttilät.
Näin olen saanut jo poltettua loppuun
ihanat partyliten ritisevät kynttilät.
Niiden tilalle ostin suloisen pienen
kynttelikön paikallisesta sisustuspalvelu -liikkeestä.
Siinä voi polttaa vaikka enkelikelloon kuuluvia
pieniä kynttilöitä.




Ja mitä lapsi tekee kun äiti ottaa blogiin valokuvia..




... katsoo tyytyväisenä lastenohjelmia! :D

Talvisin terveisin Magdaleena





24.4.2015

Minijuttuja




Olen kauan haaveillut 
nukkekodin sisustamisesta ja tuunaamisesta.
Olen kuitenkin päättänyt, että nukkekotia
meille ei tule, kun sille ei olisi mitään paikkaa.

Kävin viikonloppuna täällä Rovaniemellä
kädentaitomessuilla ja sieltä ostin itselleni
muutaman nukkekotijutun.

Tämä ihana keinutuoli ja kukkapöytä
Nämä kalusteet olivat itse koottavia
ja alunperin puun värisiä. 
Maalasin kalusteet akryyliväreillä.
Pienen pöytäkellon sain kaupantekijäisiksi.



Kukkapöydälle olen ajatellut
jotakin kivaa minikasvia,
kunhan sellaisen löydän.
Tähän saa sitten jäädä minun
nukkekotiharrastus.

Nyt kalusteet ovat tuossa isossa
lasiboksissa, mutta aion
ostaa niitä varten lasikuvun,
johon ne juuri mahtuisivat.
Katsotaan jääkö aikomiseksi. :)




Mies tuli eilen kotiin ruusukimpun kanssa
ja sanoi: "Radiossa puhuivat, että on kirjan ja ruusun päivä,
ni aattelin sit tuua sulle ruusuja." 

:D haha!



Kokeilin sitä teippikikkaa, mistä on paljon puhuttu.
Eli kun kimppu ei asetu nätisti maljakkoon,
voi teipata maljakon päälle ristikon, josta
sitten pujotella kukka kerrallaan maljakkoon.
Oikein nätisti ruusut sitten asettuivatkin,
eli hyvä ja toimiva kikka!


Viime viikonloppuna teimme 
keittiöremppaa, mutta en esittele
sitä vielä, koska se ei ole täysin valmis.


Magdaleena









27.3.2015

Timanttihimmelin ohje





Vihdoinkin sain tehtyä teille lukijoille
kaipaamanne timanttihimmelin ohjeen.

Tein pienen kuvasarjan, miten tehdään 
timantin muotoinen himmelin osa.
Tällä ohjeella voit tehdä erimuotoisia ja kokoisia
timantteja ja koota niistä haluamasi näköisen himmelin.






Toivottavasti ohjeesta ymmärtää jotakin.
Kysykää rohkeasti, jos on jotakin epäselvyyttä.

Teen aina itse timantin muotoiset himmelin osat
käyttäen tätä tekniikkaa. Netissä on paljon ohjeita,
mutta mielestäni tämä on kaikkein yksinkertaisin.




Teen melkein aina himmeliin rungoksi 
ison kuutiomaisen osion, josta sitten roikkuu 
pienemmät osiot. Ohje kuutioon, eli perushimmeliin
löytyy aiemmasta postauksestani,
klikkaa vain tästä!


Voit käyttää mielikuvitusta vapaasti siinä,
minkälaisia ja minkä muotoisia osioita
yhdistät himmelissäsi.
Tähän himmeliin yhdistelin erilaisia
timantteja ja kuutioita.


KUVAN HIMMELIN MITTOJA

ISOIMMAT TIMANTIT (4kpl)
6kpl 13cm pillejä (timantin alaosa)
6kpl 10cm pillejä (timantin yläosa)
6kpl 8cm pillejä (timantin keskiosa)


KESKIOSAN SISÄLLÄ OLEVA TIMANTTI 
6kpl 13cm pillejä (timantin alaosa)
6kpl 8cm pillejä (timantin yläosa)
6kpl 6cm pillejä (timantin keskiosa)


PIENIMMÄT TIMANTIT (5kpl)
4kpl 7cm pillejä (timantin alaosa)
8kpl 5cm pillejä (timantin yläosan ja keskiosan pillit samanmittaiset)


KUUTIOT
ISOIN KUUTIO 12kpl 20cm pillejä
KESKIKOKOINEN KUUTIO 12kpl 13cm pillejä
PIENIMMÄT KUUTIO 12kpl 9cm pillejä


Itselläni on tapana tehdä kaikki osiot valmiiksi ja lopuksi 
kasaan himmelin valmiiksi.
Kun himmeliä kasaa, kannattaa huomioida,
ettei solmi liian kireälle roikkuvia osioita yhteen,
muuten ne eivät laskeudu nätisti, vaan sojottavat hassusti.





Tämä himmeli on menossa ystävälleni
myöhästyneeksi tupaantuliaislahjaksi. 
Laitoin sen hetkeksi koristamaan 
meidänkin olohuonetta.


Sitten yksi paljon kysytty juttu,
eli mustia ohuita pillejä voi tilata paapon
verkkokaupasta, eli täältä!
Jos sinulla on y-tunnukset, voit tilata
pillejä Labettolta. 

Mukavia himmelihetkiä! :)

Magdaleena




13.3.2015

Betonijuttuja





Olen nyt pari kertaa kokeillut 
betonin valamista ja kummallakin
kerralla on puolet tuotoksista
menneet pilalle. Ehkä kolmannella
kerralla osaan paremmin!

Ensimmäisellä kerralla tein liian
paksua betoniseosta ja tuotoksista
tuli liian karheita minun makuuni.
Tällä kertaa tein liian löysää seosta
ja sekin oli huono juttu, koska
ylimääräinen vesi nousi pinnalle ja jätti
betonin pinnan rumaksi.

Toinen ongelma on ollut
löytää hyviä muotteja.
Enkä muistanut kummallakaan
kerralla voidella muotteja,
joten valmiin betoniesineen
irroittaminen oli työlästä
ja joidenkin kohdalla mahdotonta.

Hyvin tyypillistä minulle, hätiköin,
enkä jaksa perehtyä asiaan kunnolla,
ennenkuin olen jo tekemässä täyttä päätä. :D




Tässä viimeisimmät tuotokset.
Kynttilänjalat, tuikkukuppi ja talo.
Vetisen betonin vuoksi kauniit messingin
väriset kynttiläkupit irrottivat itsestään väriä
ja ne muuttuivat osin mustaksi ja ruskeaksi.

Tuollaisia kynttilänpidikkeitä saa ostettua
ainakin askarteluliikkeistä.

Kynttilänpidikkeet oli pakko maalata
värjääntymisen vuoksi.







Maalasin betonityöt akryylimaaleilla. 
Ostin Clas ohlsonilta akryylimaali -setin,
eikä maksanut kuin kympin.
Käteviä maaleja kaikenmoisiin askartelujuttuihin.




Tässä betoninen tuokkukuppi
ensimmäisestä betoniaskartelusta.
Tykkään älyttömästi tästä muodosta.
Tein muotin itse käyttäen valokuvapaperia.
Se oli hyvä, sillä se pysyi muodossaan, eikä
päästänyt kosteutta läpi.






-Magdaleena














4.3.2015

diy amppeli

Olen kauan suunnitellut tekeväni amppelin,
sellaisen ihan perinteisen paksusta narusta punomalla,
mutten muista ikinä ostaa sitä narua!
Siispä tein minulle tyypilliseen tapaan
amppelin pilleistä. 



Tein teillekkin ihan kuvalliset ohjeet
tämän tekemiseen, jo joku vaikka innostuu.


TARVIKKEET

pillejä
vahvaa lankaa
neula
sakset
puuhelmiä koristeeksi

Itselläni kului tähän 9kpl paperipillejä

4kpl täyspitkää (20cm)
20kpl lyhyttä 4,7cm (tulipas tarkka luku)

(Amppeli on melko pieni, sopiva tuolle
ikean tekokasville. Jos tahdot tehdä suuremman,
leiko lyhyet pillit pidemmiksi.)



















Lopuksi pujottele naruun
puuhelmiä tai muita koristeita 
oman mieltymyksesi mukaan. Mielestäni
puuhelmet sopivat tuohon tosi kivasti.

Näitä "himmeli" ohjeita on tosi vaikea tehdä,
eli en tiedä saako näistä aina niin hyvin selkoa.
Siispä pyydän, että annatte palautetta,
jos voin jotenkin parannella ohjeita. :)


Huomaan, että ollut pari vapaapäivää töistä,
koska askarteluinto saanut heti otetta!