Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikkihuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikkihuone. Näytä kaikki tekstit

24.2.2017

Lapsen taidetta




Meidän kolmevuotias poika rakastaa maalaamista.
Yleensä annan hänen maalata vesiväreillä
ja lyhyessä ajassa taidetta syntyykin monta paperillista.
Joskus on kiva tehdä jotain sellaistakin, joka jää esille.
Olen jokin aika sitten ostanut muutaman taulun pohjan
ja tänään poika pääsi maalaamaan akryyliväreillä ihan oikean taulun huoneeseensa.

Taulusta tuli oikein hieno! Sen verran vaikutin taulun ulkonäköön,
että valitsin värit valmiiksi. Muutoin maalari on itse tehnyt kaiken.
Ostin joskus erilaisia miniteloja, tuputtimia ja muita, joilla saa
helposti aikaan monenlaista maalausjälkeä.




Pojan huone on muutenkin jäänyt viimeaikoina
valokuvien ulkopuolelle. Tässä nyt yksi kuva huoneesta.

Nuita ihania Lego -säilytyslaatikoita on tullut muutama lisää.
Ne on jotenki tosi kivoja! Poikakin tykkää kiikkua niiden päälle.

Harmaa Lixhult -pikkukaappi on melko tuore ostos Ikealta.
Siellä säilytetään pikkuautoja. Ajatuksena kaapin ostoon oli,
että sitä on helppo tarvittaessa jatkaa ja ostaa lisäosia.
Allaoleva kuva Ikean sivuilta.






Uusi taulu on pikkumaalarin ylpeydenaihe.
Taulun viereen pääsi hieno "tilotaulus"

- Magdaleena










18.7.2016

Leikkihuone




Heipähei ja terkut meidän pojan huoneesta!
Tänään iski sellanen inspiraatio järjestellä tätä huonetta.
Tuleepa siivottua kunnolla ja käytyä leluja läpi.
Vaihtelu virkistää!




Huone saattaa näissä kuvissa näyttää täydeltä,
mutta hyvin siellä on onneksi tilaa leikkiä.

Pojan sänky on ehkä liian suuri tähän pieneen huoneeseen,
mutta haluan sen pitää, sillä se on perintöhuonekalu.
Lisäksi huoneessa on nyt säilössä kesän ajan
parvekkeen valkoinen avohyllykkö sekä yksi muovituoli.

Sinisen ihanan vanhan tuolin sain kaverilta.
Sopii mielestäni hyvin tähän huoneeseen.






Meillä pelataan paljon sählyä ja kompastelenkin yleensä maaliin,
joka lojuu milloin missäkin. Tähän kyllästyneenä ripustin
koko helahoidon seinälle, josta poika saa sen aina halutessaan.




Pikkuinen pöytäryhmä on poitsumme yksi lempparileikkipaikoista.
Siinä hän istuu lukien kirjaa, leikkien autoilla tai legoilla.
Suunnitelmissani on lisätä pöytäryhmään vielä pieni lasten puusohva,
mutta tilaa sille on vasta syksymmällä, kun parvekekalusteet muuttavat takaisin ulos.




Kesäloma on loppunut ja arki alkoikin oikein rytinällä.
Tämä heinäkuu on ollut yhtä autolla ajamista.
Päivässä tulee ajettua yli 60km työ- ja päiväkotimatkoja.
Päiväkodin sijaishoito on kaupungin toisella laidalla
ja miehen työmaa taas ihan toisella laidalla,
kuin missä me asumme tai missä sijaitsee minun työpaikka.
Tämä tuntuu mulle aika kauhealta, sillä olen tottunut
pyöräilemään töihin viidessä minuutissa. Ensi kuussa jo onneksi vähän helpottaa.

Kävin ostamassa pakkaseen mansikoita ja samalla 
piti tehdä tämä maailman helpoin mansikkakakku.
Kaupasta valmispohja ja päälle kermaa sekä mansikoita. Hyvää on!

Aurinkoista kesää! <3
- Magdaleena






10.2.2016

Leikkihuone



Meidän pojan huone on muuttanut
muotoaan jo tosi monta kertaa,
ottaen huomioon sen, että poika täytti vasta kaksi vuotta.

Aluksi huone oli todella värikäs.
Huoneesta löytyi limenvihreä pinnasänky
ja muutenkin kaikki sateenkaaren värit.

Jossain vaiheessa minulle tuli väriähky,
ja pikkuhiljaa huone on muuttunut
valkoisemmaksi ja raikkaammaksi.




Tehosteena valkoisen, mustan ja harmaan rinnalla
on vaaleansinistä, vedenvihreää ja turkoosia.
Olen myös ajatellut, että lelut ovat niin värikkäitä,
ettei haittaa vaikka muuten on "pliisu" värimaailma.
Yleensähän lelut ovat levitettynä pitkin huonetta.




Hemtexin pyykkisäkkiin saa mahdutettua
valtavan määrän leluja. Kohta tarvittaisiin
jo toinen samanlainen säkki leluille.

Loput lelut mahtuvat lipastoon
ja isoimmat on laitettu 
vaatekaapin alimmalle hyllylle.




Tämä lego -säilytin on uusin hankinta leikkihuoneeseen.
Ajatuksenani on kerätä legolaatikoita
niin paljon, että niihin saisi mahdutettua
suurimman osan leluista.




Olohuoneen vanha sohvapöytä
pääsi leikkihuoneeseen.
Pinnatuoli meillä jo olikin,
mutta mustan pikkutuolin ostin ikeasta.
Pitäisiköhän hankkia vielä yksi tuoli?

Keittiöleikit on meillä tosi pop!









Löysin olohuoneeseen uuden ihanan
lehtitelineen, joten vanha pääsi leikkihuoneeseen.
Tuostapa on helppo ottaa kirja katseltavaksi.










-Magdaleena

8.9.2015

Uudistunut leikkihuone



Pojan huone on kokenut muutoksia viimeaikoina.
Huonekalut ovat vaihtuneet
sekä värimaailma. Ennen oli kirkkaita värejä,
nyt tilalla on vaaleanvihreää ja -sinistä, mustaa ja valkoista. 
Toki lelut tuovat huoneeseen väriä,
kun yleensä ovat levitettynä lattialle. :D





Tämä ihana vanerikaappi on mieheni käsialaa.
Kaappiin mahtuu hyvin pojan vaatteet ja alahyllyille leluja.
Vaatteetkin pysyvät järjestyksessä, kun
pieni mies ei niihin itse yletä.
Tykkään kaapista tosi paljon!







Ikkunan edessä oleva lipasto on ollut 
meillä eteisessä. Maalasin sen nyt kesällä
pojan huoneeseen sopivaksi. Hioin lipaston
tarkoituksella "puhki", vanhan näköiseksi.
Se ajaa hyvin asiansa lelulaatikostona,
laatikot on täynnä pikkuautoja, legoja ja muita leluja.


Ikkunalaudalle laitoin ylimääräisen tauluhyllyn
kirjatelineen virkaa toimittamaan.
Siinä on kirjat kivasti rivissä tuomassa väriä
huoneeseen ja siitä ne on helppo ottaa luettavaksi.




Vanha nojatuoli on verhoiltu päiväpeitolla.
Se on odotellut uutta verhousta yllensä jo muutaman vuoden.  ;)




Sängystä teinkin jo aiemmin postauksen.
Se löytyy täältä!




Tässä viimeisin hankinta, iso lelusäilytin.
Taitaa oikeasti olla pyykkikori, mutta hyvä 
tähänkin tarkoitukseen. Imee paljon tavaraa sisäänsä.
Tämän ostin Hemtexiltä.

Tällainen huone meidän villiviikarilla.
Hyvin siellä viihtyy ja leikkii joka päivä.
Iltaisin laittaa nukkumaan reippaasti omaan sänkyyn,
mutta jossain vaiheessa yötä hiippailee
äidin ja isän väliin nukkumaan.
<3



Magdaleena











30.7.2015

Vanha perintösänky





Pinnasänky vaihtui tähän ihanaan
vanhaan jatkettavaan perintösänkyyn.
Sänky on vanha parisänky, reilun metrin levyinen.
Ennen on nukuttu tiiviimmin. :)




Vaikka sänky on kookas, on se mielestäni
niin nätti, että halusin mahduttaa sen pieneen leikkihuoneeseen.
Leikkihuoneessa on muitakin uusia juttuja,
mutta niistä lisää myöhemmin. Oikeastaan kaikki
huoneen vanhat kalusteet on hävitetty.




Olen ihastunut tuohon mintunvihreään väriin
ja sitä löytyy meidän makkarin lisäksi nyt leikkihuoneestakin.
Ostin Haaparannan Rustasta edullisesti sängyn päiväpeiton
sekä tuolilla olevan pöytävalon.
Mintunsävyisiä tyynyjä meiltä löytyi jo ennestään.




Poitsu on nukkunut sängyssä nyt muutaman yön
ja hyvin on uni maistunut. 




Tässä vielä aiemmin IKEAsta ostamani hauska
pahvinen valaisin. Jokin tuossa miellytti silmää
ja ihan hyvin se sopii leikkihuoneeseen.


Blogissa on ollut hiljaiseloa.
Emme ole juurikaan olleet kotona,
tai ainakaan en ole ehtinyt koneella käydä lainkaan.
Lauantai -aamuna pääsen yövuorosta
ja sitten minullakin alkaa KESÄLOMA!
Jospa sitten tulis niitä kesäkelejäkin.. ;)


Magdaleena







11.1.2015

Leikkihuone



En ole pitkään aikaan kuvaillut leikkihuonetta.
Nyt kun siellä ei ollut ehditty sotkea kaikkia leluja ympäriinsä,
oli hyvä hetki kuvata. 

Leikkihuone on meidän kodin väriläiskä.
Huoneen päävärinä on turkoosi, mutta löytyy
sieltä monia muitakin värejä.

Kuvassa näkyvä hieno punainen auto
on joulupukin tuoma. Sillä onkin leikitty.
Ratissa on nappeja, joista kuuluu 
musiikkiakin ja töötti tietenkin löytyy.



Tuon ihanan puisen pinnatuolin
löysin kirpputorilta. Haaveissa olisi löytää
sille pariksi toinen vanha lastentuoli ja joku kiva pöytä.


Nämä eläinpurkit olen tehnyt jo kesällä,
mutta unohtunut esitellä täällä blogissa.
Näitähän on näkynyt tosi paljon netissä
ja kauppojen hyllyilläkin,
joten pitihän minunkin saada sellaiset! ;)


Seinällä roikkuu ensimmäinen vauvanvaate,
minkä ostin kun tiesin odottavani poikavauvaa.
Tuo jumpsuit on kokoa 50, niin mini.
Nahkatennarit ovat ensimmäiset kengät.
Nekään eivät ole aikoihin enää mahtuneet pojan jalkaan.



Expedit ei ole kaikista nätein tai erikoisin säilytysratkaisu,
mutta eikö jokaisessa kodissa pidä olla joku Ikean expedit -hyllykkö?
Ostimme turkoosit kangaslaatikot vanhojen
punottujen korien tilalle. Punotut korit olivat melko
vaaralliset meidän pojan käsittelyssä. Hän nimittäin repi
koreistä puun palasia ja söi niitä.



Ostin joulukuussa Helsingistä desing -joulumessuilta
Samalta reissulta ostin Tigeristä nuo
hauskat pahviset palikat.
Joulupukki toi muutaman nätin salkun.

Siellä se meidän poitsu leikkii päivät pitkät.
Yleensä leluja kantautuu myös muuallekkin asuntoon,
mutta onneksi se ei haittaa.

-----------------------------

Väsäsin myös pitkästä aikaa uuden bannerin.
Mitäs pidätte? :)








13.10.2014

Viikonlopun pikkuostoksia

Hei! Viikonloppu takana ja uusi viikko edessä.
Kävin lauantaina Oulussa käsityömessuilla.
Siellä näkyi vaikka mitä kivaa ja sain uusia ideoita
käsitöihin ja askarteluun.
Paljoa ei tullut messuilta ostettua,
pääasiassa kiertelin ja katselin.

Kävin viikonloppuna myös Haaparannalla
muutamassa kaupassa.
Tässä tulee nyt kuvasarja,
mitä kaikkea pientä ostelin.



Messuilta ostin tämän supersuloisen karkkipurkki -korun.
Linkistä pääset katsomaan muitakin Elvari koruja.
Elvarilta löytyy paljon tosi herkullisia fimo -massasta tehtyjä koruja.
Veikkaisin, että lapset ihastuisi näihin koruihin.


Toki minun piti ostaa myös paperipillejä.
Ne vaan on niin kivoja! :D

Ostin myös hauskoja 
pyykkipoika -magneetteja.



Messut olivat käsityös -ja hyvinvointimessut,
joten siellä oli myös kosmetiikkajuttuja.
Tuo Turveliini -suolasaippua löytyi sieltä.
Saippuat ovat käsintehtyjä ja hyvin hellävaraisia iholle.
Nämä ovat kuulemma hyviä esimerkiksi kuivien jalkapohjien hoitoon.
Tästä linkistä pääset tutustumaan kyseisiin saippuoihin.

Tuon ihanan käsisaippua pumppupullon
löysin Haaparannalta Rustasta.
Näitä oli eri väreissä.
Tuo saippua oli aivan ihanan tuoksuinen!


Tämän hauskan keittiöpyyhkeen
ostin Ica maxista.
Icassa on paljon tosi ihania sisustus -ja keittiöjuttuja.
Sieltä löytää aina jotakin.


Leikkihuoneeseen ostin Rustasta nuo kennopallot.
Suunnittelin ripustaa ne ensin ikkunaan,
mutta ne näytti kivemmalta tuossa.
(Tulipa muuten suttuinen kuva, anteeksi tämä huono laatu!)




Rustasta löytyi myös tämä ihana tulitikkuaski.
Rustassa oli vaikka mitä kivoja tuotteita
tuolla hirvi -kuosilla. Tekstiilejä, tarjottimia,
matkalaukkuja, säilytysrasioita ja paljon muuta.


Ostin myös ihanan lampunvarjostimen,
mutta siitä lisää myöhemmin.

Mukavaa viikkoa!