Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit

23.3.2015

Ihana lahja






Eikö ole ihana jakkara?!
Sain tämän syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltani.
Jakkara on ellokselta Ture -jakkara.
Kyllä taitaa äiti tietää mistä tyttö tykkää.

Täytän vasta huomenna vuosia,
enkä ollut ajatellut juhlia niitä mitenkään.
Äiti ja isä kuitenkin halusivat synttäreille,
joten pidimme pienet kakkukahvit.





Pyöräytin sitten eilen perus täytekakun.
Tämä on äidin täytekakun perustäyte:

mansikoita
banaania
vaniljamoussea
ananasta

Näillä täytteillä tulee ihanan raikas täytekakku.
Päälle vain kermavaahdot ja vähän koristeita.











Tää tuoli, tykkään älyttömästi!
Sille löytyi heti oma paikkakin
peilipöydän äärestä.
Ruma lehtikori sai kyytiä pöydän alta.







-Magdaleena

25.1.2015

synttärikekkerit



Näin se aika kiitää,
juhlimme viikonloppuna 
pikkuherran yksivuotispäiviä.

Halusin vähän koristella kotia,
joten ripustin olohuoneeseen muutaman
värikkään viirin, sekä 
paperikoristeita ja ilmapalloja.




Herkut menivät hyvin kaupaksi.
Synttärisankarikin maisteli kaikkea innolla
ja illan päätteeksi nukahti syöttötuoliin,
olihan takana melko rankat juhlat! :D




Laitoin pöydälle asetelman
erivärisiä kynttilöitä.
Kynttilät ovat vanhoja jämäkynttilöitä,
jotka ovat jääneet kaappiin pyörimään,
varmaan väriensä vuoksi. Yleensä sitä polttelee
tylsiä valkoisia ja mustia kynttilöitä.
No, nyt näistäkin oli iloa!






Tänään otimme vielä sankarista
hauskat yksivuotiskuvat.
Väsäsin meidän eteiseen kotistudion
ja ripustin synttärikoristeet
sinne roikkumaan.
Sankari oli oikein mallioppilas 
kuvattaessa. Valmiin kuvan 
esittelen täällä blogin puolella,
kunhan se on tilattu ja aseteltu seinälle.

Kiitos vielä vieraille ihanista juhlista! :)



-----------------------------------------------------------

Blogi on elänyt vähän hiljaiseloa viimeaikoina.
Syy siihen on minun palaaminen työelämään 
äitiysloman ja vanhempainvapaiden jälkeen.
Nyt on töissä oltu noin viikon verran
ja onhan tässä totuttelemista uuteen ja erilaiseen
arkeen. Poitsukin on aloittanut päiväkodin.

Eli näissä tunnelmissa on menty meillä.

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille lukijoille! <3










10.11.2014

Mangojuustokakku isälle

Meillä on vietetty mieheni ensimmäistä isänpäivää.
Isä sai lahjat sänkyyn ja herkullisen aamupalan.

Tein mieheni toiveesta mangojuustokakun
ja ajattelin jakaa ohjeen teille lukijoillekin.
Tämä kakku on ihanan raikas!




MANGOJUUSTOKAKKU OHJE

POHJA

1 pkt wilhelmiina -keksejä (185g)
50g voita

TÄYTE

2tlk säilykemangoa (425 / 250g)
2 limettiä, jotka käytetään seuraavasti:
1tl raastettua limetin kuorta
1/2dl limettimehua
1rkl vaniljasokeria
2 rasiaa mango tuorejuustoa 
7 liivatelehteä
2 kanamunan valkuaista
2dl sokeria
2rkl valio 3hedelmän mehua

KIILLE

2dl 3hedelmän mehua
3 liivatelehteä


VALMISTUSOHJE

Vuoraa rengasvuoan pohja esim. leivinpaperilla.
Murkaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi.
Levitä keksiseos kakkuvuoan pohjalle 
ja taputtele tasaiseksi.

Täyte: Valuta mangot hyvin ja soseuta ne.
Pese limetit kunnolla ja raasta pintakuori ohuesti.
Purista limetistä mehua. 
Yhdistä mangososeeseen limettiraaste, limettimehu,
vaniljasokeri ja mangotuorejuusto.
Sekoita hyvin.

Laita 7kpl liivatelehtiä likoamaan
kylmään veteen 5-10minuutiksi.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi 
ja lisää sokeri vaahtoon pieninä erinä.
Jatka, kunnes vaahto on kiiltävää ja kuohkeaa.

Purista liivatelehdistä vesi pois.
Liota ne kiehuvaan mehuun. (2rkl 3hedelmän mehua)

Kaada liivateseos mangososeeseen kokoajan hyvin sekoittaen.
Lisää lopuksi valkuaisvaahto mangososeeseen.
Kaada täyte vuokaan.
Peitä foliolla ja laita jääkaappiin.

Kiille: Kun täyte on hyytynyt kunnolla,
tehdään kiille.
Liota 3kpl liivatelehtiä.
Keitä 2dl 3hedelmän mehua, johon lisäät liivatelehdet.
Anna liivateseoksen jäähtyä 3-5min hiljalleen sekoitellen.
Lusikoi jäähtynyt liivateseos kakun päälle
lusikalla erittäin varovasti, ettei kakun pinta mene rikki.
Nosta kakku jääkaappiin hyytymään.

Kun kakku on hyytynyt kunnolla, irroita kakkuvuoka varovasti
ja koristele kakku mielesi mukaan vaikka marjoilla.

Sitten nauti kakusta! Nam! ;)



Isä syötti kakkua myös poitsulle. Hyvin maistui!



















29.7.2014

Karavaanarit reissussa

Nyt on kotiuduttu ihanalta lomareissulta!
Olimme puolitoista viikkoa lomailemassa asuntoautolla. 
Ajelimme Itä Suomen kautta Helsinkiin ja sieltä takaisin kotiin Rovaniemelle.
Saimme nauttia ihanista helteistä koko loman ajan. 
Välillä tuntui, että ilmastointi ei olisi ollut pahitteeksi.

Kävimme asuntomessuillakin. Sieltä en viitsi kuvia laittaa, 
niitä kun on jo joka paikka pullollaan, mm. blogit ja lehdet.

Laitan nyt melkoisen kuvapläjäyksen meidän lomasta.
Kuvia on otettu sieltä täältä, pitkin lomaa.
Aluksi kuva meidän reippaasta pikku lomalaisesta.



Tässä meidän kulkupeli. Ei ihan tuliterä, mutta kuljetti kotiin asti.
Oletteko kokeilleet karavaani elämää?
Suosittelen! Niin mukavaa touhua.




 Tämä kuva Kotkan satamasta. 
Ihana kaupunki.






Mansikoita kului reissun aikana aika paljon.
Pienimies ui ensimmäistä kertaa.
Oli se niin ihanan näköistä, kun toinen onnessaan roiski ja kikatti vedessä.





Kiva loma takana, mutta myös ihana olla taas kotona.
Varsinkin omaa sänkyä osaa taas arvostaa asuntoautossa nukkumisen jälkeen, haha!

Toivotaan, että seuraava postaus liittyisi sisustukseen,
sillä sisustuspuuhat ovat jääneet nyt kesällä ihan taka-alalle.

Ps. Mulla on älytön talokuume!


10.7.2014

Niin ihana, lämmin, aurinkoinen, piristävä... KESÄ!
Olemme viettäneet koko viikon ulkona ja nauttineen lämmöstä.
Tänään on ollut pakko pitää välipäivä ulkoilusta,
koska vaatteet loppuu kesken, kun kukaan ei ole pessyt pyykkiä.
Eli tänään on pyykätty oikeen urakalla.

Sain vihdoin mieleisen aurinkovarjon parvekkeelle.
Tai no, väri on väärä. Haaveissa oli valkoinen,
mutta tämä harmaa käy myös hyvin.
Tämä uusi varjo on jykevämpää tekoa, kuin edellinen
Tämä varjo löytyi clas ohlsonilta.


Ulkona on pötkötelty aamusta iltaan.
Tässä muutama kuva viimepäiviltä.
(instagram kuvia)





Nauttikaa ihmiset kesästä!


3.7.2014

Pahvitalo



Askartelimme tänään 7-vuotiaan pikkuveljeni kanssa
hänen minecraft -hahmoilleen kodin.
Oli muuten hauskaa puuhaa!
Oriflamen pahvilaatikkokin sai uuden elämän.


Teimme koko talon pahvista, paperista, lahjapaperista ja monenlaisista teipeistä.
Keittiön lattia näyttää siniseltä lankkulattialta, kiitos sähköteipin. :D
Myös keittiön "laatoitus" tehtiin sähköteipillä.


Ruokailuhuone tapetoitiin lahjapaperilla
ja värikäs viiri sähköteipeistä.
Kyllä kelpaa minecraft ukkeleiden nyt ruokailla.
En tajua ollenkaan niitä ukkeleita, ihme palikkatyyppejä, heh..
Olohuoneen seinällä ihan taulukin sellaisesta ukosta.


Sohva olis voinu olla kivemman värinen, 
mutten raskinut tuhlata ihanamman värisiä kartonkeja
tähän leikkitaloon. Oon näköjään pihi siinä suhteessa.  ;)


Makuuhuone jäi vähän vaille kalusteita. Ei ehditty tekemään.
Mutta iloisena pikkuveli vei talon mukanaan kotiin.
Toivottavasti tulee hyvät leikit! 
Samalla tuli vietettyä mukavaa laatuaikaa veljen kanssa.