4.3.2015

diy valaisin ja uusi kirppistuoli

Sain vihdoin lamppuprojektin loppuun
ja lamppu roikkuu makkarin katossa.
Kyseessä ei ole ollut mikään suuri projekti,
vaan minulla ehkä ennemminkin saamattomuus ja laiskuus.

Ostin kirpparilta ikivanhan lampunvarjostimen
jo marraskuussa, mutta sen tuunaaminen on jäänyt roikkumaan.




Tässä se nyt kuitenkin on valmiina omalla paikallaan.
Eli homma oli simppeli, revin varjostimestä vanhan
kankaan irti (se oli välillä tuskaa) ja kävin Clasulta
ostamassa hehkun ja johdon sekä askartelukaupasta 
isoja puuhelmiä, jotka pujotin johtoon.

Olen nähnyt paljon tämäntyylisiä diy -valaisimia
ja joku niissä on viehättänyt. No, nytpä sellainen on meilläkin.








Minä tykkään lampusta tosi paljon.
Varjostimen rungon olisi voinut spreijata
valkoisella, jotta vanhat kuluneet kohdat 
olisi saanut siistittyä. Nyt talvella vain nuo 
maalaushommat melko haastavia.

Ja tässä vielä kuva varjostimesta,
kun sen ostin. Hintaa taisi olla 4€ :D



Sitten yksi toinen kirpputoriostos viime viikonlopulta. 
Tällainen hauska viiden euron tuoli.
Tuoleja on aina hyvä olla ylimääräisiäkin, eikö? ;)



Tuoli on samanhenkinen kuin Artekin kalusteet.
Siksi siinä varmaan olikin joku viehätys, 
että se piti kotiinkin saada.

Eipä mulla sitten muuta tällä kertaa. :)





27.2.2015

Sohvaton olohuone


Olohuoneessa on nyt melko avarat tunnelmat,
kun iso musta sohva lähti uuteen kotiin.
Olen väsännyt patjoista meille "varasohvan"
jotta ei tarvitse lattialla istua.
Meidän poika on ollut aivan innoissaan 
tästä patjaviritelmästä. Siinä se on 
pomppinut ja riehunut onnessaan.
Ensi viikolla pitäisi tulla uusi sohva,
sitä odotellessa.



Esittelen tässä samalla suloisen tarjotinpöydän.
Se ostettiin Haaprannan Rustasta ja vain 99kr.
Värejä siellä oli muitakin, mutta jotenkin
tuo mintunvihreä oli pakko saada. 
Vähän väriä olkkariin!

Kätevää on myös se, jos tarvitsee
suurempaa tarjotinta, voi sen napata tuosta 
jaloista irti ja ottaa muuhun käyttöön.
Pöytä on myös yllättävän tukeva. 
Ei ole meidän villiviikari sitä vielä 
saanut edes kaadettua.

Kuvissa näkyy myös uusi tyyny,
tai ei se enää uusi ole, mutten ole täällä esitellyt.
Elikkäs elloksen alennuksista tilasin
tuon vaaleanpunaisen plussatyynyn.
Hintaa sille taisi jäädä muutama euro.

Olen täysin rakastunut vaaleanpunaiseen,
varsinkin vanhan roosan sävy on ihana.
Sitä väriä löytyy tyynyistä ja kynttilöistä.
Tää on tää kevät, kun iskee sisustushulluus!

Keväisiin tunnelmiin












26.2.2015

Mattomietteitä

Olohuoneeseen on tulossa ensi viikolla uusi sohva
ja tämänhetkinen olkkarin matto 
(ikean LAPPLJUNG RUTA 2x2m) 
ei mielestäni sovi uuden sohvan kanssa
kokonsa puolesta. Uusi sohva vaatii 
seurakseen suuremman maton.
Hankalaa tässä mattometsästyksessä on ollut se, että
kun olin löytänyt ihanan maton, joka oli vielä tarpeeksi iso,
alkoi hintalappu näyttää niin suuria summia, että
maton sai heti unohtaa. Alle olen listannut sellaisia
mattoja, jotka raskisin myös ostaa.

Tässä muutamia mattoja, joita ajattelin..


Kuva: ellos, ekeby villamatto

Tämä Elloksen Ekeby -matto oli todella
mieluinen vaalean ja neutraalin ulkonäkönsä vuoksi.
Mietin sitten vain, että onko tämä liian tylsä,
ehkä halusin jotakin "näyttävämpää."

Kuva: ellos, Uni -matto


Toinen vaihtoehto oli tämä,
mutta tämä Uni -matto on ehkä liian tumma
ja en tiedä pysyisikö se paikoillaan, kun pikku E
juoksee ympäriinsä. Saattaisi olla liian "lörppö."

Kuva: Jotex, Turino -villamatto


Tähän Jotexin Turino -mattoon ihastuin
ensin tosi paljon, mutta ehkä sekin on liian tumma.
En tiedä, jotenkin se ei sittenkään ollut se mitä halusin.


Kuva: ellos,  Abilene -villamatto

Sitten huomasin tämän elloksen Abilene -villamaton
ja se oli kaikista paras miettimistäni vaihtoehdoista.
Tämä siis lähti tilaukseen -40% alennuksella.
Hintaa matolle jäi noin 150€
mikä ei mielestäni ole ollenkaan paha summa
noin isosta villamatosta.
Kokoa matolla on 170x240cm.

Pidän tosi paljon noista maton hapsuista.
Matto on myös siitä hyvä, että se on aika klassinen,
niin ulkomuodoltaan kuin väreiltään. Luulisin, että
sille löytyy aina paikka jostain. Jos kyllästyn siihen
olohuoneessa, niin ainahan sen voi 
laittaa sitten vaikka makuuhuoneeseen.

Ainut pitkä miinus tässä asiassa on se,
että matto toimitetaan vasta kesäkuussa!
Mitenhän mä jaksan odottaa niin kauan.

Mattoa odotellessa..













25.2.2015

Uusi työtuoli

Meillä on ollut jonkin aikaa työtuolina jakkara,
joka ei yllättäen ole ollut kovinkaan hyvä taikka ergonominen.
Mielessäni on ollut monia erilaisia tuoleja,
mutta päädyimme loppujen lopuksi hankkimaan
ikeasta IKEA PS 2012 -nojatuolin.



Tuoli on osoittautunut hyväksi istua
ja kaikenlisäksi se on mielestäni kivannäköinen.
Ikean pyöreä pehmuste lisää istuinmukavuutta.

Nyt työpiste näyttää mukavalta ja rauhalliselta.
Sitä sen täytyy ollakkin, koska se sijaitsee makuuhuoneessamme.
Tavoitteenani on ollut, ettei tietokoneet 
ja muut härvelit pompi silmille häiritsevästi.

Tuolla kuvassa valkoisen lipaston päällä
näkyvä musta timantti on yksi askarteluni,
jota en ole täällä esitellyt. Väkersin sen mustista
pilleistä. Se näyttää ihan kivalta tuolla lehtipinon päällä.

Olen muuten aikonut tehdä kunnollisen
kuvallisen ohjeen timantti -himmelin
tekoon. Siihen on useampi lukija pyytänyt ohjetta,
joten sen tulette saamaan, heti kunhan ehdin! :)









20.2.2015

Kuvia sieltä täältä


Heipparallaa!




Taas on aika vierähtänyt,
eikä blogin ääreen ehdi mukamas istua.
Kuvia olen viikolla räpsinyt sieltä täältä,
tässä niistä muutamia.

Yllä olevassa kuvassa viimeviikon ostoksia,
clas ohlsonilta ihana kuparinen 
lamppu hyllylle sekä kynttilänjalka.




Kynttiläjalan vieressä näkyy vähän aikaa
sitten tekemäni betoninen tuikkukuppi.
Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässä
betonijuttuja ja eihän ne kaikki onnistuneet.
Aion tässä (kunhan ehdin) kokeilla
betoniaskarteluja uudelleen ja
tehdä niistä juttua tänne bloginkin puolelle.




Niin mahtavaa kun aurinko on
alkanut näkymään enemmän.
Siitä saa niin paljon virtaa! :)

Kaivoin ihanat ikikukkani (harsokukat)
komerosta esille ja tuossa ne nyt
komeilevat ruokapöydällä
tuomassa kevätfiilistä.




Tauluhyllyä somistin uudelleen
vaihtamalla sinne eri tauluja vaihtelun vuoksi.
Keksin laittaa tuohon ikean kynttilälyhtyyn
kukkaruukun kukkineen. Eikai kukaan ole sanonut,
ettei kynttilälyhtyjä voisi käyttää muutoinkin.

Tämän kivan paperikoristeen ostin ikeasta.
Kiva piriste eteisen seinälle.





Aurinkoista viikonloppua!
Minä vietän viikonloppuni työn merkeissä.








11.2.2015

Kirppistuoli ja uutta hyllyä






Pitkästä aikaa ehdin istua koneelle blogin ääreen.
Olohuoneessa on menossa muutosprojekti
ja tämä täti on ihan innoissaan!
Tämä seinänpätkä, joka on keittiön ja eteisen
oviaukkojen välissä, on kokenut muutoksia,
kuten kuvasta näkyy. Aiemmin esittelinkin
jo tuon ihanan valkoisen kaapin.
Nyt se on saanut kaverikseen mustan tuolin
ja ikealaisen seinähyllyn.
Ehkä vielä jokin taulu tulee kaapin ylle.
Katsotaan..



Eli tämä tuoli on löytö kirpputorilta. 17€ oli hintaa.
Tuoli on vanha Askon export -sarjaa.
Siihen on kuulunut pehmusteet ja kangasverhoilu
selkänojaan sekä istuinosaan, mutta
edellinen omistaja oli kait aloittanut tuolin
tuunaamisen, koska oli irroittanut kankaat ja pehmusteet.

Minua ihastutti tuolissa sen muotoilu.
Tuoli oli juuri sopiva uuden kaapin viereen.

Hioin tuolin kauttaaltaan ja maalasin sen
mustalla kalustemaalilla, jota oli
jäänyt yli edellisistä maalausprojekteista.

Tällainen siitä sitten tuli.
Tuolilla oleva suloinen kettutyyny
on joululahja. Jäänyt esittelemättä täällä blogissa.
Tyyny taitaa olla ellokselta.





Seinä oli tosi tyhjän näköinen,
joten ostin siihen ikeasta ekby gällön -hyllyn.
Samanlainen löytyy meiltä keittiöstäkin.
Pidän hyllystä, koska se on niin siro
ja koko on sopiva, eikä hintakaan päätä huimaa.


Hemtexistä ovat nuo ihanat
säilytyslaatikot. Ne oli "pakko" saada.
Mies sai valita värit ja yllärinä tuli tuo pinkki.
Hyllylle olen nyt vain laittanut jotakin tavaraa,
mutta asetelmat vaihtuvat varmasti
melko usein. Sen verran hyvin tunnen itseni! :D




PS! Meidän olohuoneen sohva on myynnissä Torissa.
Jos yhtään kiinnostaa, niin klikkaa tästä!
Sohva olisi myytävä pian pois uuden tieltä.
Vinkatkaa kaverille, jos joku tarvitsee ;)













3.2.2015

l ö y t ö





Bloggaustahti näyttää minulle hidastuneen,
syytän siitä työelämään paluuta.
Ei ole enää niin paljon aikaa tällaiseen
koneella istumiseen, kuin kotiäitinä ollessa.

Tavoitteeni on, että uusi postaus
tulee kerran viikossa. Katsotaan
pystynkö pitämään lupaukseni! :)

Tässä on uusi ihana kirppislöytö,
tai torista minä tämän bongasin.
Olen tämäntyyppistä vanhaa kaappia 
etsinyt meidän olohuoneeseen
yli puolivuotta, muttei täällä
pohjoisessa tällaisia myydä, 
tai jos myydään, hinta on todella suolainen!

Tällekin lipastolle/kaapille oli monta ostajaa,
joten piti toimia nopeasti ja iso kiitos
kuuluu serkkupojille, jotka toivat
tämän ihanuuden toisesta kaupungista
ihan kotiovelle saakka.



Tämä kaappi tuli sille seinälle, missä oli
ennen musta matala senkki.
(sekin myynnissä, jos joku tarttis? ;) )

Seinässä oli isoja reikiä, jotka olen saanut 
piilotettua isojen taulujen taakse,
mutta nyt taulut piti ottaa pois 
ja kaikki jäljet tulivat näkyviin.
Toissapäivänä pakkelin ja maalailin seinän
uusiksi ja nyt sekin näyttää siistilä!

Kaapin viereen on tulossa uusi tuoli,
sekin kirppislöytö, jota olen tässä aamun maalaillut.
Tuolin yläpuolelle olen suunnitellut
jotakin kivaa seinähyllyä.
Katsotaan..



Kaapissa oli myös kiva
"salalokero" sivulla. Sinne piiloutuu
lipaston levyinen laatikko, jossa kolme
lokeroa. Sinne sain mahdutettua
cd -levyt, joita kuuntelemme eniten.
Tuohon nuppiin voisi myös 
laittaa roikkumaan jotakin kivaa,
vielä en vain ole keksinyt, että mitä.


Doctor housen lasilyhty
on saanut sisälleen keväisempää ilmettä.
Vaaleanpunaisen kynttilän ja nuo kaksi
suloista posliinitipua.
Tilasin ne elloksen alesta
ja hintaa molemmistä tipuista yhteensä 
jäi kaksi euroa. Ei paha. Pääsiäistipuja
nämä olivat nimeltään, mutta
värinsä puolesta en niitä osaa
yhdistää pääsiäiseen. 
Jokatapauksessa, siellä
ne nyt napottavat, mun tiput. :)

--------------------------------

Tänään menen yövuoroon,
ensimmäinen yö erossa Eemilistä.
Se on niin äitin poika öisin,
etten ole raskinut viedä sitä aiemmin
yöksi vaikka mummolaan hoitoon.
Tänä yönä on sitten vaan pakko 
hänenki nukkua ilman äitiä.

Lunta on satanut joka päivä,
tuntuu että jokapaikassa
on vaan lunta lunta lunta!
Meidän parvekkeellakin 
lunta on niin paljon, ettei
ovea varmaan saa auki!