10.1.2016

No nyt se kukkii! Mun joulukukka

Tämä Amaryllis on koetellut mun hermoja.
Se on ollut niin hidas! 
(kukka ostettu viikko ennen joulua ja oli silloin jo nupulla) 
Mutta eilen,  eilen se päätti vihdoin kukkia.
Tosin, onhan joulu mennyt jo aikaa sitten.




Siinä se on koko komeudessaan.
Ihan piti tehdä oma postaus tästä amarylliksestä,
koska se on ärsyttänyt mua niin paljon. :D

Seuraavaksi odotan sen kuihtumista,
jotta saan hankkia tilalle jotain keväisempää kukkaa.

-----


Toivotan myös uudet lukijat lämpimästi 
tervetulleeksi blogini pariin.
Toivottavasti viihdytte <3

- Magdaleena





7.1.2016

Ikkunat ilman verhoja



Joulujuttuja siivotessa otin olohuoneen ikkunasta
verhot pois kokonaan. Nytpä kysynkin, onko parempi 
näin ilman verhoja vai verhojen kanssa?
En edes muistanut, että meillä on näin isot ikkunat,
koska verhot ovat aina peittäneet osan ikkunoista.

Laitoin valosarjan tuonne verhotankoon.
Se valaisee yllättävänkin hyvin huoneen hämärällä.




Pöytäliina on kiva alelöytö Hemtexiltä.
Se on vahakangasta, joten oikein sopiva lapsiperheeseen.
Tykkään myös sen kuosista tosi paljon.

Olen aivan ihastunut uudelleen kastehelmen
tuikkukuppeihin. Minulla on ollut näitä jo ennestään,
mutta ne ovat olleet kaapissa piilossa.
Nyt kun lähikaupasta sai tarroilla kerättyä
näitä, ihastuin niihin uudelleen.
Varsinkin nuo harmaat on kivoja.






Tänäänkin on pakkasta ollut yli -30
Pakkaskeleillä ulkona on aina niin kaunista,
mutta mielummin katselen ikkunasta,
kuin että menisin itse ulos.


-Magdaleena




6.1.2016

Keväisempi olkkari




Loppiainen, joulun loppu, vaikka meillä on
joulukoristeet pakattu kellariin jo lauantaina.
Tosin tämä amaryllis sai vielä jäädä.
Kukkariepu on ostettu jo viikko ennen joulua,
eikä se vieläkään ole kukkinut!
Nyt onneksi näyttää siltä, että kohta kukkii.
Harmikseni ostin punaisen kukan, kun en tiennyt
sen näin hidastelevan. Valkoinen olisikin ollut parempi vaihtoehto.

Nyt tammikuussa tulee vuosi siitä kun palasin
töihin äitiyslomalta. Blogi on ollut melko hiljainen
koko vuoden, mutta yritän blogata aina kun ehdin.
Kolmivuorotyö ja perhe-elämä vie suurimman osan ajastani.
Instagramia olen päivittänyt useammin, kuin blogia.
Instasta minut löytää nimellä makkismoi




Pukki toi lahjaksi tämän ihanan Bloomingvillen kynttelikön.
Minuun iski heti tämä himmelimäinen tyyli. (ylläri! :D)














Joululahjaksi sain myös tämän kauniin puun.
Puu on Lovin itsekoottava vaneripuu.
Tässä loistava lahjaidea, sillä se on
pakattu kirjekuorikokoon. Tämän kokoamiseen
ei tarvita liimoja eikä muita välineitä.






Huonekuusta yritän pitää hengissä ensi jouluun asti.
Vielä nyt se saa olla olohuoneessa peilipöydällä,
mutta keväämmällä se saa siirtyä makuuhuoneeseen
kesäisempien kasvien tieltä.




Jotenkin koti näyttää tosi valoisalta,
kun on siivonnut pois kaikki joulujutut.
Nyt tuntuu, että haluaa kodin sisustuksen
olevan tosi simppeliä ja väritöntä,
mutta itseni tuntien kohta tulee tarve saada 
vähän väriä kotiin.

Täällä Rovaniemellä on tänään ollut -30 pakkasta.
Aika hyvin on tämä päivä siis vietetty sisätiloissa.
Huomisen pitäisi olla vielä kylmempi.
Mies lähti juuri ulos kuvaamaan revontulia, huhhuh!
Toisaalta, kyllä nämä pakkaset niin kuuluu lapin talveen,
että hassultahan se tuntuisi jos näitä ei välillä tulisi.


- Magdaleena





20.12.2015

kuvia




Valkoinen lumimaisema on kyllä niin kaunis.

<3







Vähän joulufiilistelyä :)

-Magdaleena

Joulukuusi



Me laitoimme eilen joulukuusen olohuoneeseen.
Tuli heti niin jouluisen näköistä.
Oikean kuusen sijaan meillä on muovikuusi,
koska emme vietä koko joulua kotona.
Oikea kuusi olisi kyllä niin paljon kauniimpi,
mutta kyllä tämäkin joulutunnelmaa tuo.


Kuusen latvassa on minun tekemä
himmeli tähti. Tähtiin löytyy muutamia ohjeita.
Itse löysin googlettamalla hyvän ohjeen.
Muutin vain omaan tähteeni pillien mittoja,
jotta sain pienemmän tähden.
Aika kiva siitä kyllä tuli.








Olen pikkuhiljaa ostellut kaikenlaisia
kuusenkoristeita, vaikkei täksi jouluksi
pitänyt ostaa yhtään uutta kuusenkoristetta..


Uusia juttuja ovat annon kauniit joulupallot
ja hemtexin paperiset koristeet.
Ruotsista ostin pienet vanerikuuset
sekä valkoiset pallot.




En ole perinteisen hopeanauhan ystävä,
joten askartelin paperista oman pallonauhan kuuseen.






-Magdaleena

17.12.2015

Uusi sohvapöytäni




Olin toivonut joulupukilta
uuden sohvapöydän ja tiesin sen
odottavan joulua meidän kellarissa.
Pienen taivuttelun jälkeen sain sen 
jo nyt ennen joulua meidän olohuoneeseen.
Olishan tuo nyt ollut niin vaikea paketoidakin?! :D




Pöytä on siis Jyrkin Naur -pöytä.
Näitä pöytiä on näkynyt viimeaikoina
monessa paikassa erivärisinä, kokoisina ja hintaisina.
Tämä Jyskin pöytä on ihanan iso,
siihen on helppo tehdä erilaisia asetelmia.
Nyt meilläkin voi niitä asetelmia tehdä,
kun poika ei enää koske kynttilöihin ja kukkiin.




Joulukukatkin piti ostaa uuden pöydän kunniaksi! :)








Rakastan erilaisten asetelmien tekoa
ja uusi pöytä on niin ihanteellinen siihen hommaan.

Vanha lasten "hakkaama" pöytä
siirtyi leikkihuoneeseen piirustuspöydäksi.
Pienempi pöydistä pääsi kukkapöydäksi
sohvan viereen. 



-Magdaleena








16.12.2015

FOREST





Ihana uusi julisteeni! Metsää, niin nätti.
Tilasin sen deseniolta, sieltä on
tilattu myös kuvassa oleva pöllö -juliste.

Tauluhyllyllä ennen ollut saanan ja ollin 
Aurajoki ennen -juliste siirtyi viereiselle seinälle.


- Magdaleena