23.8.2014

Talohaaveita


Olemme haaveilleet ihanasta, vanhasta ja idyllisestä rintamamiestalosta.
Olemme käyneet katsomassa monia taloja ja ihastuneet melkein jokaiseen.
Olemme käyneet pankissa neuvottelemassa lainoista.
Olemme laittaneet asunnon myyntiin, jotta haave voisi edetä ja ehkä toteutua.

Kuva: Muurametalo, Santalanmäki

Mutta,
eilen illalla tulimme siihen lopputulokseen, että vanhan talon ostaminen on oikeasti aika hullua.
Pitäisi remontoida putket, katot, seinät ja mitä kaikkea! Rahaakin palaisi älyttömästi...

Sitten me sen keksimme, mehän voisimme rakentaa ihanan nykyajan rintamamiestalon.
Voisimme tehdä siitä juuri meidän näköisemme, eikä olisi huolia suurista remonteista tulevaisuudessa, eikä homeriskeistä ynnä muusta, mitä vanhassa talossa saattaisi olla.

Uuteen taloonkin voisi saada vanhan ajan tunnelmaa laittamalla esim. sisäoviksi vanhoja ovia, 
leveitä listoja, puiset portaat, paneelikatto, puulattiaa yms.
Talo olisi väriltään valkoinen ja siinä olisi musta katto.
Pihaan olisi ihana rakentaa myös sellainen piharakennus, 
millaisia rintamamiestalojen pihapiirissä ruukaa ollakin.
Toki kaikki riippuu, minne talon rakentaisimme, että millaiset määräykset 
ja vaatimukset olisivat talon ulkonäköön

Vanhan tunnelman lisäksi haluan jotkut asiat täysin moderniksi. 
Sellaisia asioita olisivat keittiö, vessa ja sauna ainakin.

Laitampa linkin erääseen taloon, joka on myynnissä. Tämä talo näyttää sisältä juuri sellaiselta, miltä omankin kotimme kuvittelisin näyttävän. Tästä pääset talon myynti-ilmoitukseen.


Kuva: Muurametalot, Kotiranta

Mitäs olette mieltä, kuulostaako hullulta? :D 






7 kommenttia:

  1. Aivan sinun ''kuuloinen'' ratkaisu :)... kannatan :)!

    VastaaPoista
  2. Täällä myös yksi jolla haaveena saada joskus idyllinen vanha omakotitalo. Itseäni ei saisi asumaan uuteen pakettitaloon, sillä niistä uupuu täysin juurikin sen vanhan talon tarina, aitous ja ennen kaikkea TUNNELMA. Mutta jokainen tietenkin tyylillään :)

    VastaaPoista
  3. Niin, katsotaan mitä tästä meidän uudesta "vanhasta" taloprojekstista voisi tulla. Päässä pörrää monia asioita, miltä mikäkin näyttäisi yms. Tonttejakin käytiin jo katselemassa. :)

    VastaaPoista
  4. hirveästi toivon että saisitte näitä unelmia toteuttaa! :)

    VastaaPoista
  5. Olemme rakentamassa Kotirantaa tänä vuonna. Talo tulee sisustusta vaille valmiina (myös yläkerta), että saadaan tehdä sisusta oman näköiseksi ja omalla budjetilla. Kustannusarvio ilman tonttia on karvan verran alle 200 000 € (pohja on helppo).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kuulostaa kivalta! :) Meillä nämä haaveet siirtyi vuoden parin päähän. Mut onnea teille ja toivottavasti saatte ihanan omannäköisen kodin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!