18.2.2014

Olohuone

Tässä meidän olohuonetta.

Kevät saapui kotiimme.

Olen kuullut puhuttavan, että meillä on niin mustavalkoista. Kysyin siis mieheltäni, mitä väriä hän haluaisi meille. Hän ehdotti keltaista ja olin ensin vähän vastahakoinen väriä kohtaan, mutta nyt se tuntuu juuri oikealta. Piti heti tilata läjä tyynyjä H&M:ltä.



Ennenkuin meillä edes oli tätä asuntoa, olin jo päättänyt, että haluan tuollaisen seinäkellon. Kello olikin melkein ensimmäisiä hankintoja tähän asuntoon. 

Koska olohuone on niin suuri, hankimme "jätti-ison" sohvan, koska pienempi sohva olisi ollut ehkä liian reppanan näköinen isossa huoneessa. Olen kyllä ollut sohvaan ihan tyytyväinen, siihen mahtuu porukkaa istumaan ja on siinä hyvä ottaa päikkäritkin. Ainut miinuspuoli on, että selkänojatyynyjä saa olla melko usein oikomassa ja mylläämässä muotooonsa.

Meillä oli ennen musta karvalankamatto, joka oli ihan hirveä! Ihastuin tähän ikean mattoon ja se tuokin mukavasti vähän särmää olkkariin. Entinen matto on nyt makuuhuoneessa, mutta heti kun löydän hyvän maton sinne, se joutaa pois!

Sohvapöydät ovat uusin hankinta. Sain ne joululahjaksi mieheltäni. Tykkään niiden muodosta ja kepeydestä. Sanoin miehelleni, että tuolla pienemmällä pöydällä täytyy olla aina tuoreita kukkia. Kyllä siinä muutamat tulppaanit olikin, mutta totesin, että helpommalla pääsen kun ostan tekokukkia ja oikeista kukista nautin sitten vaikka viikonloppuisin. :D 


Meillä on ylimmän kerroksen asunto ja isot ikkunat, eli ruokapöytä on oikeassa paikassa. Juon aina aamukahvini ikkunan ääressä ja tuijottelen liikennettä ja ihmisiä. Meillä on mukavat näkymät ikkunasta, koska vieressä ei ole muita taloja ja asumme korkean vaaran laella, näkyy kauas! 

Ruokapöydän päälle haaveilen lasilevystä, koska pöytään on jo nyt tullut pikkunaarmuja, lasi suojaisi sitä pahimmilta kolhuilta.

Takana näkyy pikkuisen mieheni tekemää lipastoa, siitä ei näyttänyt olevan nyt parempaa kuvaa.





Tämä peili ostettiin sitä varten, että se tulisi makuuhuoneen seinälle. Sinne se ei kuitenkaan koskaan ole ehtinyt, vaan joutunut lipaston päälle, jossa se näyttää mielestäni kivalta.








Lipaston päällä olevat New York -taulut ovat vähän väliaikaisia. Odottelen, että keksisin nuihin kehyksiin jotkut kivemmat kuvat, mutta on melko hankala löytää neliskanttisiin kehyksiin mieluisia kuvia/julisteita. 

Mustan lipaston päällystö kokee melkein joka viikkosiivouksen yhteydessä uuden ilmeen. Vaihtelen koriste-esineitä tosi usein, eikä sitä yleensä huomaa kukaan muu kuin minä. :D Tuota tavaraa kertynyt niin paljon, ettei voi kaikkea pitää esillä kerralla. Löysin tuon hääkuvan vaatehuoneen perältä ja se saa nyt olla vähän aikaa ainakin esillä.




Kävin ostamassa tekokukkia niihin hetkiin, kun ei ole oikeita leikkokukkia.


Valkoinen nojatuoli on ensimmäinen huonekaluostokseni. Asuin vielä vanhempieni luona kun bongasin tuon kirpparilta. Se oli vihreäraidallinen ja ihan resu, mutta ompelija-äitini teki siihen uuden päällisen ja siitä tuli kuin uusi! Nojatuoliostoksen jälkeen minun piti keksiä tuolille paikka, josta innostuen päätinkin reippaana tyttönä muuttaa pois kotoa. Jo seuraavalla viikolla olin vuokrannut yksiön ja ilmoitin asiasta vanhemmilleni vasta sitten, kun jo istuin uuden asuntoni lattialla vuokrasopimus kirjoitettuna. :D 
Samoja nojatuoleja myydään edelleen Askossa. Valkoinen päällinen on jo aikaa elänyt, ei enää niin valkoinen, vaikka on monesti käynyt pesussakin. Rahin ostin ikeasta.

Sohvan päällä oleva kukkataulu ei jostain syystä miellytä enää silmää,
ehkä keksinkin siihen jotain... :)



Mutta tässäpä meidän olkkaria.



2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!