12.3.2015

Uusi sohva




Ai että! Tätä on odotettu, uutta sohvaa nimittäin.
Viimein se saapui pitkän odotuksen jälkeen.
Saanko esitellä, Otto -sohva.
Minusta on jotenkin lutuista, kun sohvalla on tuollainen nimi.

Jouluna luin sattumalta Vepsäläisen uusinta kuvastoa
ja ihastelin tätä Sits -malliston Otto -sohvaa. Ajattelin kuitenkin,
ettemme tarvitse uutta sohvaa, kun vanhakin on vielä hyvä.
Tammikuussa sitten tämä sohva sattui silmään uudelleen,
tällä kertaa mainoksessa ja vieläpä alennettuun hintaan.
Nyt se sitten on meillä ja minä olen aivan ihastunut.



Sohva on kolmen istuttava, yli kaksi metriä pitkä,
että ihan hyvin mahtuu ainakin neljä ihmistä istumaan.
Valitsimme sohvaan vaaleanharmaan kankaan.
Kangas on vähän eläväpintainen, joten siinä
ei niin hyvin näy, jos jotain likaa sattuu tulemaan.

Oli mieheni idea laittaa selkänojan nappeihin
erivärinen kangas, kuin muuhun sohvaan.
Napit ovat vähän tummemmanharmaat.
Eivät liikaa pomppaa silmille, mutta kuitenkin
antavat mukavaa ilmettä sohvaan.
Nappeja on selkänojassa viisi kappaletta.



Pidän todella paljon sohvan muotokielestä.
Siinä on jotakin hyvin klassista sekä retromaista fiilistä.
Kevyet puujalat saavat sohvan näyttämään sirolta.

Huippua on myös se, että tästä sohvasta
ei patjat valu pois paikoiltaan, vaikka
miten rötköttäisi. Istuinpatja
on nimittäin tarroilla kiinni rungossa.

Olenko nyt tarpeeksi kehunut sohvaa? :D 
Antakaa anteeksi, olen vain niin innoissaan!


Tuo matto hiertää silmää, se ei vain
sovi tuohon minun mielestäni.
Kesäkuuta odotellessa, silloin pitäisi uuden maton tulla.
Olen vain vähän kärsimätön!

------------------------------

Täällä lapissa aurinko paistaa
ja lunta on vielä tosi paljon, 
kun toiset etelässä kävelevät jo kesäkengissä.

Magdaleena












16 kommenttia:

  1. Eikä, ihan täydellinen sohva myös minun makuun. :)
    -Seija

    VastaaPoista
  2. Sais meillekin tulla tuollainen sirompi sohva heti kättelyssä. Tykkään valtavasti :).

    VastaaPoista
  3. Mie oon katsellut tuota samaista sohvaa meille. Hienolta näyttää tuo teidän sohva! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos :) Olen käytössäkin todennut todella hyväksi, koska sohvatyynyt ei irtoa eikä liiku mihinkään, sohva näyttää aina ryhdikkäältä ja siistiltä :)

    VastaaPoista
  5. Minkä kokonen tuo matto on? Onko sulla sille jotaki käyttöä sen jälkeen ku uus tulee? ;)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on 2x2m, mutta se taitaa siirtyä makuuhuoneeseen, kunhan uus matto tulee :) Mutta tuo matto on melko edullinen, ikeassa uutena tuo koko maksaa noin 60euroa. :)

      Poista
  6. Hi, what a beauty! Do you remember exact name of the fabric? I believe it's going to be one of these... http://www.sits.eu/en/taxonomy/term/18#fabric-tabs-1 Thanks!

    VastaaPoista
  7. Hei! Millä kankaalla sohva on?😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! En valitettavasti muista kankaan nimeä, mut sellasta kangasta ettei joka tahra pomppaa silmille. Se huopakangas ois ollu nätti, mutten uskaltanut sitä ottaa :)

      Poista
  8. Meillä on kolmen istuttava Otto-sohva, ja ikävä kyllä olen joutunut pettymään siihen rankasti. Ensimmäinen kappale, jonka Vepsäläinen toimitti, oli vajaa: jalkoja ei pystynyt kiinnittämään, koska ruuvien vastinkappaleet puuttuivat. Sohva makasi viikon lattialla, kunnes korjaaja tuli asentamaan puuttuvat osat. Kun sohva saatiin viimein käyttöön, paljastui muut ongelmat: selkänojan napit olivat löysästi kiinni ja lerputtivat kuin vanhan nallen silmät. Lisäksi verhoilu oli tosi löysästi paikallaan. Lopulta Vepsäläinen vaihtoi maanantaikappale sohvan kokonaan uuteen.

    Tämä uusi on meillä nyt ollut muutaman vuoden, mutta verhoilukangas nukkaantuu nopeasti, napit ovat jatkuvasti löysällä tässäkin (niitä voi kiristää kierittämällä, mutta se ei korjaa ongelmaa, vain siirtää) ja istuinpatjassa verhoilu on alkanut myös venyä ja liikkua pois paikoiltaan.

    En suosittele, vaikka sohva onkin nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa jännä, teillä kyllä sattunut huono tuuri. Meillä tämä sohva edelleenki ja on kuin pakasta vedetty edelleen, vaikka on kovassa kulutuksessa lapsiperheessä. Kangas timmi edelleen eikä oo nukkaa ja napit tiukasti kiinni. Toki kankaita on eri vaihtoehtoja, teillä sattunut huono. Harmi 😩

      Poista
    2. Tässä on vaaleanharmaa Panno-villakangas. Aikalailla samalta näyttää, kuin blogin kuvissa.

      Poista
    3. Niinjuuri, meillä ei ollut villakangas, vaan joku muu :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!