27.3.2017

Maaliskuun kuulumisia



Ajattelin taas kirjoitella blogiin pitkästä aikaa.
Tai oikeastaan harvemmin tänne sen suurempia kirjoittelen,
kuvat puhukoon puolestaan.




Tässä pari kuvaa viimeviikolta. Ihana valo <3
Minä täytin viimeviikolla vuosia ja sain 
kauniita kukkia sekä mieheltäni, että veljiltäni.
Yhdistin kaikki kukat yhdeksi kimpuksi ja siitä tulikin aika nätti.






Kuvien ihana iso valkoinen maljakko oli huippulöytö Hemtexiltä.
Olen niin harmissani, kun täältä Rovaniemeltä loppui
Hemtexin liike kokonaan. Ensin meni Anttila ja nyt tämä.
Kohta täytyy oikeasti tilata kaikki kiva kotiin netistä.




Vaikka valoa on kokoajan enemmän, on meidän olohuoneen
ikkuna kaivannut valoa, kun joulun jälkeen en laittanutkaan
enää valosarjaa ikkunaan. Nyt vasta sain aikaiseksi hankkia
ikkunalle valoa. Ihan sattumalta sattui Clasulta silmään tämä lamppu.
Takana oleva vaaleanpunainen verho on alennuslöytö Hemtexiltä.




Synttäreideni kunniaksi tein herkullisen Rocky road -juustokakun.
Suosittelen, erittäin hyvää! Ohje löytyy makijaa mahantäydeltä -blogista.




Elämässä on tapahtunut myös sen verran, että minä jään 
Huhtikuun alusta äitiyslomalle, sen varmaan suurin osa 
jo tiesikin instagramin kautta. Ai että odotan lomaa! :)

Aurinkoisin terveisin
Magdaleena






4 kommenttia:

  1. Onnittelut lisä vuosista! Itsellänikin sama juttu tällä viikolla ja mietinkin millaisilla kukilla itseäni ilahdutaisin. Meillä nimittäin mies tekee hyvää ruokaa rakkaudesta ja minä hommaan kukat :D

    Hemtex loppui täältä meiltä päin jo kauan aikaa sitten ja onkin ollut vaikeaa löytää mitään kivoja perus tekstiilejä kuin Anttila/Anno loppuivat. H&M home saatiin tilalle, onneksi siellä on välillä jotain keltaista kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja onnittelut sulle myös! :D

      Tulispa meillekin hm home, olis edes joku! Mut tosi juttu on et harmittaa kun kaikki kivijalkaliikkeet häviää kuvioista.. :/

      Poista
  2. Voi kuinka kauniin kimpun olet koonnut! Muutenkin kivaa kevätfiilistä :) Onnea vielä menneiden synttäreiden ja tulevan äippäloman johdosta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!